Jimbaran

Jimbaranista olisi pitänyt kirjoittaa jo viikko sitten, silloin kun kävimme siellä Hennan kanssa syömässä. Mikä tässä paikassa on siis niin erikoista?

Miettikää tilannetta, että menette ravintolaan syömään ja siellä on tarjolla pöytiä josta voi ihailla merta. Tietenkin valitsette sen pöydän, sieltähän on parhaat näköalat.

Kuvitelkaa sitten tilanne, että menette syömään ravintolaan, jossa voitte ihailla merta, auringonlaskua ja tähtitaivasta, voitte upottaa jalkanne viileään hiekkaan ja valita itse sen kalan tai muun merenelävän minkä haluatte syödä. Jimbaran on kuuluisi siitä, että pöydät ovat hiekkarannalla, meren äärellä. Sinne mennään syömään, katsomaan auringonlaskua ja sitä seuraavaa tähtitaivasta. Jos tarkkaan katsoo, voi nähdä lentokoneiden laskeutuvat Kutan/ Denpasarin lentokentälle. Rannalla on monta tällaista ravintolaa, ja pimeän aikaan koko ranta peittyy pöydillä olevien kynttilöiden valoon. Välillä on perinteisiä balilaisia tanssiesityksiä tai tulitaiteilijoita. Ravintolat tarjoavat ilmaisia kyytejä, joten rahaa ei mene takseihin.

Ruoka on hieman normaalia kalliimpaa (meidän ruoka maksoi yhteensä 330 000rp, eli n. 14€/hlö), mutta on se sen arvoista. Kalat ovat tuoreita ja ruoka todella hyvää. Ruoan hinta määräytyy pääraaka-aineen, eli sen merenelävän painon mukaan. Pääraaka-aineen lisäksi hintaan kuuluu alkukeitto, pääruoka lisäkkeineen ja jälkiruoka. Juomat eivät kuulu hintaan.

Saimme Hennan kanssa myös maailman parhaimman tarjoilijan kohdallemme. Sellainen balilainen nuorimies. Tiedättekö sen tilanteen kun luette vahingossa jonkun sanan väärin mutta ette tajua sitä. Ja sitten lausutte koko ajan sen sanan väärin? Täällä paikallisen oluen nimi on Bintang. Itsehän olen viime lauantaihin asti tilannut Bintaagia, en Bintangia. Miksei kukaan ole korjannut sanomisiani!? Tämä tarjoilijapoikamme alkoi suoraan sanoen nauramaan kun tilasin oluen.

Minä: ”I’ll take Bintaag, please.”

Tarjoilija: ’Sorry, did you mean Bintang?’

M: (huutonaurua) “yeah, just give me a beer please.”

T: So, one Bintang for the lady in yellow.

Sellainen oli Jimbaran. Kun tulen Balille seuraavan kerran, menen varmasti uudelleen tuonne syömään.

Ja loppuun Lindalle kuva minun keltaisesta mekosta, joka tulee olemaan kiva koriste vaatekaapissa. :D

 

Luottokorttinsa toimivuudesta jännittävä,

Marge

Aurinkomatkojen mainos?

Vai sittenkin Tjäreborgin? Päättäkää itse.

 Terveisiä siis Gili Trawanganilta, Indonesian Lombokista. Kolmatta yötä täällä alan kohta viettelemään. Saavuttiin tänne Hennan kanssa sunnuntaina. Alkuun meidän kummankin oli tarkoitus lähteä pois nyt tiistaina, mutta päätin itse jäädä tänne vielä muutamaksi päiväksi ennen paluuta Kuta Beachille. Joku kuitenkin ihmettelee että enkö ole kohta viettänyt yhdeksän päivää Balilla ja eikö kohta ole paluu Sydneyyn? Ei ole, vaihdoin nimittäin paluulippuani ja olen täällä Indonesiassa 18 päivää. Uusi paluupäiväni Sydneyyn on 5.5.

Viikon olen nyt ollut Balilla, ensin Kutalla ja nyt täällä Gilillä. Alkuun kuvittelin että Kuta on pieni paikka, mutta hetken kierreltyäni tajusin olevani väärässä. Vielä kun kiertelimme Hennan kanssa Kutan katuja, tajusin että sehän on valtava! Jos tulisin täältä suoraan Suomeen, ostaisin vaatekaupat tyhjäksi. Kutalla on niin paljon surffikauppoja ettei mitään järkeä. Lisäksi vaatteet, ruoka ja asuminen on paljon halvempaa kuin Sydneyssä/Suomessa. Me like <3 Paitsi siitä en tykännyt että Kutan hotellin pedissäni asui bedbugseja… :(

Gili Trawangan on jotain sellaista, mitä on vaikea kuvailla. Tai siis, sitä voi kuvailla yhdellä sanalla: Paratiisi. Matkaa tänne on Kutalta n.3h bussimatka + 75min venematka. Helpoiten pääsee kun hommaa sellaisen paketin, johon kuuluu meno-paluu hotellilta minibussilla Serangiin (kait se oli se paikka?) ja siitä fast boatilla Gili Trawanganille. Saatiin tingattua tuo paketti hyvään hintaan, maksettiin 480 000rp/hlö, eli noin 40€. Aloitettiin tinkaaminen miljoonasta rupiasta. Onneksi kuultiin parilta suomalaiselta tyypiltä että ne oli maksaneet samasta paketista 490 000. Muuten meillä ei olisi ollut mitään hajua siitä, paljonko kannattaa maksaa ja olisimme maksaneet paljon enemmän. Jopa taksikuskimme, joka vei meidät lauantaina Jimbarangiin, sanoi maksamamme hinnan olleen todella hyvä.  Jimbaranista enemmän parin päivän päästä.

Täällä Gili T:llä ei ole autoja eikä muitakaan moottoriajoneuvoja. Jengi kulkee joko kävellen, pyörällä tai taksilla. Siis hevostaksilla! Saaren kiertää kävellen tunnissa tai pyörällä noin 30minuutissa. Tämä ei todellakaan ole suuri saari. Saaren korkeimmalta kohdalta näkee hyvin kaksi muuta Gilin saata, Menon ja Air:n. Lisäksi Lombok näkyy tosi hyvin ja Balikin ihan ok:sti. Lähdimme eilen katsomaan auringonlaskua ja päätimme mennä sinne saaren päällä olevan Lookout:n kautta. Edellämme käveli neljä paikallista poikaa ja he näyttivät meille tietä. He jäivät jopa odottamaan meitä kun jäimme ottamaan kuvia ja näyttivät erään luolan jota tuskin monikaan turisti tietää… (tsekkaan seuraavaksi Lonely Planet-kirjani sanotaanko siellä mitään siitä luolasta). Auringonlasku oli hieno ja menen katsomaan sitä taas huomenna. Lämmintä täällä on se +35 ja vesi on kirkasta ja ihanan turkoosia. Pohjan näkee vaikka ui hieman pidemmällekin (minun mittakaavalla pitkälle)-

Olen täällä vielä pari-kolme päivää ennen kuin palaan takaisin Kutalle. Ihana saari, mutta kovin montaa päivää en vain jaksa olla yksin, maata rannalla lukien kirjaa, katsoen illalla auringonlaskua ja syöden illallista ravintolassa. Ei siinä ettenkö olisi Kutalla yksin. Mutta siellä on sentään vähän enemmän tekemistä. :)

Nyt kuitenkin illalliselle. Söisikö tänään tuoreita rapuja vai king fishia?

Loppuun vielä kuva paikallisesta jäätelöautosta.

Rusketusrajoja hankkiva,

Marjo Marakatti

Hiljaiseloa

Pientä hiljaisuutta ollut taas havaittavissa blogin suhteen...

East Coast on nyt sitten reissattu. Noin niin kuin kuvaannollisesti. Jos totta puhutaan, näin hyvin hyvin vähän East Coastia, mutta kuitenkin tarpeeksi. Näin sekä pieniä rantakaupunkeja/-kyliä kuin pari isompaakin kaupunkia. Kuten aiemmin olen maininnut, nämä rantakaupungit/-kylät ovat hyvin samanlaisia, mutta silti jokainen paikka jossa kävin, oli käymisen arvoinen enkä todellakaan voi sanoa että joku olisi pitänyt jättää käymättä.

Miksi siis tällainen ns. jäähyväispostaus? Siksi, koska olen jälleen takaisin rakkaassa Sydneyssä. Tulin tänne tiistaina Cairnsista, joka oli siis East Coast-reissuni viimeinen etappi. Täytynee myöntää että se Balin reissu tulee ihan oikeaan kohtaan. Reissaaminen täällä ausseissa alkoi maistua puulta viime aikoina ja nyt on niin mahtava fiilis kun tietää ettei rinkkaa tarvi purkaa/pakata seuraavaan viikkoon eikä tarvitse istua bussissa 10h putkeen. Kiva hakea uutta puhtia viimeiseen aussi-kuukauteeni siis Balilta.

Sydneyynkin tulin hieman ristiriitaisissa fiiliksissä. Ennen minulla oli täällä oma huone ja työ. Oli ne perus arkirutiinit. Nyt minä tulen asumaan hostelleissa, kokkailemaan kämäsissä keittiössä ja maksamaan netistä. Ei siinä, noita kaikkia olen tehnyt koko East Coast-reissuni aikana, mutta se on eri asia mennä takaisin kotikaupunkiin ja asua siellä hostelleissa. 

Päivittelen blogia varmaan seuraavan kerran Balin jälkeen, joten seuraavaan postaukseen on aikaa. 

Loppuun vielä pieni tarina merikurkuista. Minun on pitänyt kertoa tämä jo aikoja sitten mutta olen aina unohtanut sen silloin kun olen tätä blogia päivitellyt. Vaikka itse en tätä tarinaa ollut kuulemassa, se oli niin hauska että nauran sille välillä vieläkin vaikka olen kuullut sen jonkun kuukausi sitten. Tämä siis tapahtui kaverilleni Lindalle täällä Cairnsissa. Hän oli jutellut erään paikallisen (?) kanssa, joka oli kertonut työstään. Tämä mies kasvatti työkseen kurkkuja meren alla. Ja myi ne sitten Kiinaan. Ei sen pitempi juttu, mutta miettikää nyt, miten ihmeessä kurkkuja voi kasvattaa meren alla!? Toisaalta jos niitä myydään Kiinaan, niin en ihmettele asiaa yhtään. Kiinassa syödään muutenkin todella kummallisia juttuja.

Unille pääsyä odottava,

Marjo

Ketjureaktio

Jokaisella on varmaan selllaisia hetkiä kun ei ole mitään tekemistä ja silloin päätyy haahuilemaan internetin ihmeelliseen maailmaan. Ja jokaisella on varmasti ollut niitä hetkiä, kun yksi alkaa nauramaan, niin kohta nauraa kaikki muutkin. Näin kävi minulle eilen. Kun minulla ei ole mitään tekemistä ja tahdon jotakin mieltä piristävää, katson eräästä ystävästäni tehdyn videon. Videon alku on jotakin niin hauskaa, etten voi muuta kuin nauraa räkäisesti sille.

Katsoin siis eilen taas tämän ystävästäni tehdyn videon hostellihuoneessani ja sain aikaan kunnon ketjureaktion. Katsoin tätä videota sängylläni kuulokkeet korvissani, joten kukaan muu huoneessa ollut ei nähnyt tai kuullut mitä katsoin. He vain kuulivat minun nauravan. Kohta viereisessä sängyssä ollut saksalainen tyttö alkaa nauramaan ja hetki sen jälkeen hänen kaverinsa. Ja seuraavaksi pari saksalaista lisää. Ja sen jälkeen pari ranskalaista. Lopulta koko huone nauraa sille, että minä nauran. Ja koska huoneemme ovi oli auki, kuului monen ihmisen nauru alakerran aulaan asti. Ja kohta ovellamme seisoikin respan mies ihmetellen mille nauramme.

Nauruterapiaa tarjoava,
Marjo

 Loppuun vielä biisi joka soi tällä katsomallani videolla.

Tässä matkalaukussa

No niin, 25 päivää on tullut reissattua, asuttua erinäköisissä hostelleissa ja tutustuen moniin reissareihin. Melkein tuntuu jo siltä että koska tämä loppuu? Mielestäni itärannikkoa kehutaan ihan liikaa.. Kyllä, onhan tämä kaunista ja mukavaa aluetta, rannat ovat sanoinkuvaamattomat pitkiä, meri kirkkaan sinistä ja turkoosia… Mutta niin… Kun se ranta on samanlaista kaikkialla ja rantakaupungit ovat hyvin samanlaisia. Tuntuu että kun olet nähnyt yhden rannan, olen nähnyt ne kaikki.

Joku nyt miettii että miksen sitten lähde sisämaahan kiertämään jos elämä rantakaupungeissa ei kiinnosta. Syitä on monia joista yksi on se, että siellä ei oikeastaan ole mitään ja siellä jos missä on tylsä reissata yksin. Lisäksi siellä pitäisi matkustaa autolla..  Bussi jolla tulin Mooloolabasta tänne Hervey Bayhin, ajeli jotakin pieniä sisämaan teitä ja nyt voin todellakin sanoa ettei siellä ollut mitään! Tuntui samalta kun ajelee Ranualla jossakin pikkutiellä. Pelkkää kuusimetsää ja peltoja.

Lyhyt kertaus vielä siitä missä olen ollut ja mihin olen menossa. Lähdin siis 7.3. yöbussilla kohti Melbournea ja vietin siellä viikon verran Tiinan kanssa. Melbournesta lensin Gold Coastille, josta ajelin bussilla Surfers Paradiseen.  Janita odotteli minua siellä ja Linda lensi sinne samana päivänä. 

Surfferista ajelimme Lindan kanssa bussilla Byron Bayhin jossa olimme neljä yötä. Lauantaina 24.pv menimme bussilla Nimbiniin ja maanantaina menimme takaisin Byroniin. 

Tiistaina 27.pv löysin itseni Brisbanesta ja torstaina saavuin Mooloolabaan. Lauantaina hyppäsin taas bussiin (bussikuski oli ihan mörkö!) ja ajelin Hervey Bayhin. Seuraava kohde on Airlie Beach. Ajelen sinne yöbussila. Vietän siellä kolme yötä, ajelen lauantaina Cairnsiin ja 10pv. lennän Sydneyyn. 
Ja 17pv. olenkin jo Balilla.

Mitään en vielä ole päättänyt, mutta voi olla että vietän viimeisen kuukauden Sydneyssä. Tai ei se mitään voi olla, se on niin! Yksin reissaaminen on jotenkin todella tylsää ja tosiaan, kaupungit ja biitsikylät/kaupungit ovat hyvin samanlaisia (muutama nähtävyys+biitsi+samat shoppailupaikat). Lisäksi voi olla että matkabudjettini sanoo että reissaaminen pitää lopettaa jos tahdon vielä Fijille. :) Lisäksi minulla on suuri ikävä Sydneytä. <3

Vajaa kahdeksan viikkoa ja löydän itseni Suomesta. Sitä ennen kerkeän kuitenkin käväistä ties missä.

Auringosta Hervey Bayssa nauttiva,

Marjo

(kuvat:google)