Viimeinen

Tämä on viimeinen postauseni tähän blogiin. Siksi voisinkin muistella hieman kuluneita kuukausia. Niitä hyviä ja huonoja.

Reissuni alussa lokakuussa teimme löysän suunnitelman/aikataulun johon kirjoitimme mihin haluaisimme reissata, mitä nähdä jne. Tyyliin:

Tammikuu:

Uuden vuoden jälkeen pois Sydneystä

NZ kaksi viikkoa

Tasmania

Farmia noin kaksi viikkoa.

Helmikuu:

Melbourne

Adelaide                     

Alice Spring + Uluru

Farmia?

Lopulta en tehnyt farmeilla yhtään päivää töitä enkä nähnyt varmaan yli 90% niistä paikoista mitä alun perin piti. Alkuunhan tarkoitukseni oli hankkia farmilta se toisen vuoden viisumi, mutta jossain vaiheessa ajatus siitä että olisin täällä vielä toisen vuoden, ei kiinnostanut. Eikä se kiinnostus toiseen viisumiin ole palannut.

 Perustin siis elämäni Sydneyyn. Sain suht nopeasti töitä sieltä surullisen kuuluisalta risteilijältä ja aloitin elämään normaalia arkea. Viihdyin töissä ihan hyvin, tai sanotaanko että se joka torstainen olutseura sai minut jaksamaan aina viikon pidempään. Kaikesta huolimatta minusta tuntui että minulla on hyvä olla Sydneyssä ja sillä hetkellä tuntui että se on kotini. Ainainen sade ärsytti mutta silti rakastin Sydneytä. Tunsin itseni paikalliseksi.

Sydneyn aikana näin aika paljon sen eri alueita. Kerkesin asua Kensingtonissa, Chippendalessa sekä Woolloomooloossa. Plus tietenkin hostellini joka sijaitsi Ultimo-Chippendalen rajalla. Noiden lisäksi kiersimme Tiinan kanssa lähialueita junalla ja bussilla. Siltikin monta paikkaa jäi katsomatta.

Helmikuussa kaikki muuttui. Minulla ei kovin montaa kaveria/ystävää ollut täällä ja kun kaksi heistä kertoi suunnilleen samoihin aikoihin että ovat lähdössä pois, olin hetken hukassa. Tuli sellainen fiilis että nytkö tämä kaikki päättyy? Itselläni meni töissä jo silloin päin helvettiä ja olinkin suunnitellut lopettavani, mutta jotenkin en halunnut päästää irti siitä mitä niiden viiden kuukauden aikana oli ollut ja tapahtunut. Kelle minä sitten soittaisin ja pyytäisin extemporesti ulos kun kaikki olivat lähteneet? Toisaalta olin tutustunut netissä ja tavannut livenä Sydneyssä (pois lukien Henna) kaikki ne henkilöt jotka mainitsen tässä tekstissä, joten tiesin että tulen reissuillani tapaamaan myös heitä enkä siis olisi ihan yksin.

Maaliskuun alussa siis pakkasin kamani ja lähdin reissuun. Ensimmäinen kohteeni oli Melbourne, jossa seuranani oli Tiina. Vihasin Melbournea. Melbournesta matkani jatkui kohti Gold Coastin Surfers Paradisea, jossa Janita minua odotteli ja jonne Linda saapui samana päivänä. Surferista jatkoimme matkaa Lindan kanssa kohti Byron Bayta ja Nimbiniä. Meillä oli kovin hauskaa ja vieläkin nauran muun muasa meidän ensimmäiselle Monopoli-päivälle. Se peli lopetettiin kesken koska olin rahaton, velkaa Lindalle enkä halunnut myydä osakkeitani. Olen edelleen samanlainen pelaaja kuin lapsena: jos olen häviöllä, en halua myöntää sitä, vaan lopetan mieluummin pelin kesken.

Byronista alkoi minun yksin reissaaminen. Ensimmäinen kohde oli Brisbane. Siellä näin ensimmäistä kertaa Bali-seurani Hennan. Brisbanesta matkani jatkui Mooloolaban, Hervey Bayn ja Airlie Beachin kautta Cairnsiin. Jokainen noista oli kivoja paikkoja, mutta niin… olin niin lyhyen aikaa kaikissa paikoissa, etten kerinnyt tutustua huonetovereihini, joten pääosin hengailin yksin rannalla/keskustassa. Silti minulla oli ihan kivaa yksinänikin.

Huhtikuun alku viikkkoina lensin Cairnsista takaisin Sydneyyn, jossa näin jälleen ihanan Lindan. Minulla oli niin mahtava viikko hänen kanssaan vaikka emme tainneet tehdä edes mitään erikoista. Lindan läksiäisiä juhliessamme tajusin, että hänestä on tullut minulle todella tärkeä, vaikken ollut tuntenut häntä pitkään.

Viikon Sydneyssä palloilun jälkeen oli jälleen kerran aika vaihtaa paikkaa ja suunnata kohti Balia. Onnekseni sain jättää paljon tavaroitani kaverini luokse, niin en joutunut kuljettamaan niitä mukanani. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti olla Balilla vain yhdeksän päivää, mutta olin siellä lopulta 18päivää. 18 aurinkoista päivää. Välillä seuranani oli Henna ja välillä Janita ja muita suomalaisia. Balille voisin lähteä vaikka heti takaisin, niin paljon minulta jäi näkemättä.

Balilta palasin pariksi päiväksi Sydneyyn ja vaihdoin tavaroitteni paikkaa kaverilta toiselle. Sydneyssä oli jo täysi syksy menossa ja minä rakastuin kaupunkiin uudelleen jälleen kerran. Kävin monessa kivassa kahvilassa ja ravintolassa ja joka kerta harmittelin kun niitä on niin paljon ja minulla niin vähän aikaa. Onko parempaa kuin istua syksyisellä terassilla juoden kahvia tai syöden lounasta, lukien kirjaa ja katsellen ohikulkevia ihmisiä? Miksei Suomessa ole tuollaisia ravintoloita, ainakaan noin paljoa?

Jos nyt voisin muuttaa mennyttä aikaa, jättäisin Fijin välistä. Odotin Fijiltä paljon, mutta se ei antanut minulle mitään takaisin. Toisaalta voin syyttää siitä itseäni, koska jos olisin halunnut tuhlata rahaa, olisin nähnyt paljon. Päiväretket pikkusaarille tai patikoimaan vuorille olisivat maksaneet yhdeltä henkilöltä hunajaa. Lisäksi pilvinen ja välillä sateinen sää ei nostattanut mielentilaa yhtään. Päiviäni piristi kuitenkin hyvät kirjat ja leffakanava sekä ajatus paluusta Sydneyyn. Ja olihan minulla yksi aurinkoinen päivä jolloin sain vähän väriä pintaan.

Fijin jälkeen päätin vain nauttia tulevista päivistäni Sydneyssä ja syödä hyvin ulkona. Se ei tarkoita ettäkö olisin alkanut tuhlaamaan rahojani turhuuteen, ehei. Mutta jos minun teki mieli mennä aamiaiselle/lounaalle/kahville tai dinnerille, minä menin. Keskiviikko 16.5. oli täydellinen päivä sen Quayn ja Marquen ansiosta.

Mitä minulle jäi käteen Australia-kuukausistani? Kasvoin todella paljon henkisesti ja nyt voinkin todeta että olen jälleen hieman vahvempi ihminen kuin ennen. Voin sanoa nyt että kaikenlaiset kokemukset kasvattavat niin positiiviset kuin negatiiviset. Päivääkään en vaihtaisi pois. Tai no, kaksi päivää vaihtaisin ja yhdessä toimisin toisin. Aika hyvä sijoitus siis kun päiviä kului Australiassa + lähimailla yli 200. Saamiani kavereita ja ystäviä en vaihtaisi mihinkään. :)

Erityisen onnellinen olen siitä, että Markus näytti minulle ravintolamaailman toisen puolen, sen asiakaspuolen. Kyllä, olen töissä ravintolassa ja aina rakastanut ulkona syömistä ja kahviloissa istuskelua mutta harvoin minut löysi yksin ulkoa syömästä/kahvilta. Jotenkin en vain ole aiemmin ajatellut että voisin mennä yksin syömään, etsiä hyviä paikkoja netistä tai vaan kierrellä katuja löytäen jonkun kivan näköisen paikan. Nykyään sanonkin että ravintolat ja kahvilat ovat uusi harrastukseni. Joku toinen tuhlaa rahansa hevosiin, toinen kirjoihin, kolmas kutomiseen. Minä tuhlaan ne ravintoloissa syömällä ja kahvittelemalla.

Tämän tarinan loppu oli tässä. Terveisiä Kengurumaasta kiittää ja kumartaa niitä lukijoita joita on kiinnostanut tämä 30 viikkoinen reissu. Seuraavaa reissublogia odotellessa…

Jäähyväisterveisin,
kroonista matkakuumetta poteva Marjo

Loppuun vielä kuva rakkaasta oopperatalosta, jonka joudun korvaamaan Lindan kanssa Lauttasaaren sillalla.

(kuvat: weheartit.com)

Quay & Marque

Tämä tulee olemaan niin ravintolapostaus kuin vain voi olla, joten jos ravintola-ala ja siitä hehkuttaminen ei jaksa kiinnostaa, en suosittele lukemaan enempää. Kasvoni on vieläkin kuin Naantalin aurinko sekä eilispäiväisen lounaan että dinnerin vuoksi. Miksi? Siksi koska ruoka ja palvelu oli hyvää ja koska eilinen oli varmaan elämäni onnellisin päivä. Aloitan kertomalla hieman ravintoloista joissa kävin, siirtymällä sitten kertomaan mitä niissä söin/tapahtui.

Marque valittiin tämän vuoden Australian parhaimmaksi ja Quay Australian toiseksi parhaimmaksi ravintolaksi. Maailman tilastoissa Quay on tällä hetkellä sijalla 29. ja Marque sijalla 61. Kummassakin keittiössä on/on nähty suomalaista osaamista. ”Tavallisille tallaajille” tuntematon Pasi Petanen on Marquessa tällä hetkellä head chef:nä, mutta hän on työskennellyt myös Quayssa, kun taas  tv:stä tuttu Tomi Björck on työskennellyt Quayssa keittiömestarina.

Minun piti mennä kaverini kanssa syömään Quayhin ja Marquehen koko sen ajan kun asuimme Sydneyssä. Ensimmäisen kerran yritimme mennä sinne marraskuussa. Vielä kuukausi sitten puhuimme että menemme Marquehen syömään joko 7. tai 8.5. Emme kuitenkaan menneet. Ennen Australiaan tuloa en ollut edes ajatellut käyväni missään paremmissa paikoissa syömässä, enhän koskaan käynyt Suomessakaan, vaikka kovasti minua ne ovat houkutelleet. Ajattelin ettei niihin voi mennä yksin. Tämän kaverin innoittamana sain kuitenkin ensikosketukseni Fine Dining-ravintoloihin käymällä syömässä Bentley Restaurant & Bar:ssa. Siitä kirjoitin silloin marraskuussa oman postauksen.

Minua alkoi suunnattomasti harmittamaan, koska olin odottanut monta kuukautta edes jompaankumpaan ravintolaan, Quahin tai Marquehen pääsyä, ja sitten emme menneetkään. Hetken murehtimisen jälkeen päätin että piru vie, mihin minä kaveria tarvin, voinhan mennä yksinkin lounaalle. Koska Marquessa tarjoillaan lounasta vain perjantaisin, päätin varata pöydän Quaysta ja jättää Marquen seuraavaan Australian kertaani.

Olin varannut lounaan alkavaksi keskiviikkona klo13:00. Minulle oli katettu pöytä kivaan nurkkaan josta näki koko ravintolan ja vastapäätä minua oli oopperatalo. Mikä voisi olla parempaa? Ensimmäiset 10minuuttia vain tärisin, koska olin niin innoissani että olin kaikesta huolimatta juuri sillä hetkellä Quayssa! En voinut juoda edes vettä, koska käteni tärisivät niin paljon, että se näytti siltä kuin minulla olisi ollut vuosisadan darra päällä. Hetken päästä totuttuani olooni tärinä hävisi. Otin neljän ruokalajin menun + aperitiivin+ pari lasia viiniä ja kahvin. Vietin ravintolassa 2,5h syöden, juoden ja nauttien olostani. Hymyilin koko ajan, koska olin niin onnellinen; Minä olin uskaltanut tulla syömään yksin Quahin!  Ostin myös Quayn kirjan ja olipahan kirjassa vielä omistajan/head hefin allekirjoitus.

Quayssa syömäni lounas sisälsi seuraavat ruoat;

·         Sashimi of Corner Inlet rock flathead,

Tasmanian trumpeter, salt cured wild oyster cream, black lipped abalone, raw sea cabbage, green radish, nasturtiums, warrigals, periwinkles

    Roasted partridge breast,

steamed truffle brioche, confit egg yolk, new season white walnuts, fumet of Vin Jaune

  

  Roasted pink snapper,

ginger scented milk curd, shaved abalone, young leeks, fennel, kabu turnips, black radish, oyster and seaweed consommé

  Quay's

Eight texture chocolate cake

Quayssa minulle tuli tunne että hitto vie, minua harmittaa kovin paljon jos en pääse käymään Marquessa tällä reissulla. Niinpä hiippailin kirja kainalossa hostelliini, avasin netin ja menin tarkistamaan olisiko minulla niin hyvä tuuri että Marquessa olisi tilaa. Tiesin että eilisestä tulisi kallis päivä, mutta päätin kerrankin nauttia elämästä ja miettiä raha-asioita vaikka seuraavana päivänä. Tai sitten kun visa-lasku saapuisi. Onnekseni Marquessa oli tilaa klo19:30 alkaen. Ei muuta kuin taas kerran pöytävarausta yhdelle henkilölle tekemään. Ja Quaysta asti ollut hymy vain suureni kasvoillani.

Kulman takana ennen Marquehen sisälle astumista vaihdoin tennarit ballerinoihin ja kävelin sisään ravintolaan. Lounaalta tuttu tärinä palasi taas, mutta onneksi vain hetkeksi. Marquessa tarjoillaan muuten vain maistelumenua, joten siellä ei tarvinnut valita erikseen listalta mitä haluat syödä. Viinit sai valita itse, tai ottaa suositusviinit. Itse tyydyin taas pariin lasiin viiniä.

Marquen maistelumenu oli seuraavanlainen;

·         Bonito with Foie Gras, Potato & Olive Truffle

·         Almond Jelly with Blue Swimmer Crab, Almond Gazpacho, Sweet Corn & Avruga

·         Rottnest Island Scallop with Lemon Balm, Yuzu & Broccoli, Bone Marrow with Beer, Sea Urchin & Coral

·         Blackmore Grain Fed Wagyu with Cabbage, Mustard & Garlic

·         Salt & Vinegar Potato with Saltbush, Vadouvan & Chicken Hearts

·         Murray Cod with Shallots, Fish Milk, Pomelo & Roe

·         Rosewood Squab with Boudin Noir, Pickled Corella Pear & Native Hibiscus

·         Comté with Artichoke , Buttermilk & Nougatine

·         Jerusalem Artichoke with Chestnut, Cynar & Rye

·         Charred Lemon with White Chocolate & Tarragon

·         Sauternes Custard

 Kuulostaa että syömistä oli paljon, mutta jälleen kerran annoskoot olivat sopivia ja ruokalajien välissä oli hyvin taukoa. Ja istuinhan minä taas siellä ravintolassa noin 3h. Olin puolessa välissä menua kysynyt tarjoilijalta josko heillä olisi myynnissä Marquesta kirjoitettua kirjaa (tiesin että heillä). Tarjoilija toi minulle kirjan näytekappaleen ja toiseksi viimeisen jälkiruoan saadessani sanoin tälle tarjoilijalle josko hän voisi lisätä tuon kirjan laskuuni ja että jos siellä olisi sellainen painos jossa olisi joko omistajan ai head chefin allekirjoitus, olisin hyvin onnellinen. Ravintolassa oli yksi omistajan allekirjoittama painos ja minä sain sen. Ja olin kovin onnellinen. Kun pyysin laskua, juttelin erään toisen tarjoilijan kanssa ja mainitsin hänelle että olen lähdössä kohta takaisin Suomeen. Hän mainitsi että tiesinhän että heillä on suomalainen head chef ja jos haluaisin, niin voisin mennä moikkaamaan häntä keittiöön. Hetken mietin kehtaanko mutta jälleen kerran päätin että Perhana, mennään nyt sitten. Ja niin minä reippaana tyttönä astelin nuoria miehiä täynnä olevaan keittiöön ja päräytin että Moi! Siinä rupattelin Pasi Petasen kanssa hetken niitä näitä (hän kirjoitti nimensä ja terveiset kirjaani) j ja mainitsin että olen itse myös keittiössä töissä. Juttu jatkui keittiöaiheella (muiden kokkien kuunnelle vierestä) ja jossain keskustelun lopussa hän sanoi, että jos päätän hakea Tomille (Björck) töihin, pitäisi minun sanoa häneltä terveisiä.

Niin minä lähdin kirja kainalossa, kasvoilla nääääiiiin iso hymy kohti hostelliani. Edes uudet balleriinat, jotka hiersivät jalkojani (ostin ne tuntia ennen lounaalle menoa), eivät haitanneet matkaa, olin minä sen verran onnellinen. Lisäksi minusta tuntui sillä hetkellä että perhana minä pystyn parempaan tulokseen töissä jos haluan, ja minähän haluan! Ei siinä, tykkään nykyisestä työpaikastani todella paljon ja vielä enemmän ihmisistä siellä. Mutta ehkä tahtoisin jotain vielä vaativampaa.

Palatakseni kuitenkin eiliseen, niin olin hyvin, hyvin, hyvin onnellinen että kävin myös siellä Marquessa ja tuhlasin viimeisetkin pennoseni. Eihän sitä tiedä vaikka lentokoneeni ei pääsisi koskaan perille Suomeen asti. Sitten harmittaisi kun ei enää tulisi mahdollisuutta käydä noissa ravintoloissa.

Ja jos joku nyt näin loppuun miettii että miksi minun piti mennä samana päivänä kumpaankin ravintolaan, miksen jättänyt toista vaikka perjantaiksi tai ensi viikkoon. Noh, edessäni on sellaisia juttuja, yllätyksiä että tämä oli ainoa päivä jolloin minun oli mahdollisuus mennä.

Elämänsä onnellisimman päivän syömällä ja juomalla viettänyt,

Marjo Matkaaja.

Kohtalon oma?

Fijin saarivaltioon kuuluu yli 300 saarta ja se on tunnettu muun muassa elokuvista Cast Away - Tuuliajolla sekä Blue Lagoon –Sininen laguuni. Erään saaren nimi on muuten Cast Away, mutta tuo Tom Hanksin tähdittämä leffa kuvattiin Monukiri-saarella. Täältä löytyy myös Robinson Crusoe-Saari.    

Vietin kuusi päivää Viti Levulla,  Fijin pääsaaren jolla sijaitsevat kaksi Fijin suurinta kaupunkia, Nadi ja Suva. Jos nyt miettisin Fijin reissuani uudelleen, olisin valinnut Suvan Nadin sijaan. Näin niinkuin ensikohteeksi. Siellä olisi ollut enemmän tekemistä. Nadissa ei ole mitään. Varsinkaan kun taivas oli koko ajan täynnä pilviä enkä siis saanut otettua aurinkoa niin paljon kuin odotin. Auringon vuoksihan minä tänne tulin! Tai no, sain minä viimeisenä päivänä, sunnuntaina vähän väriä pintaan. Ja maanantainakin aurinko paistoi aamusta asti pilvettömältä taivaalta, juuri niin minun tuuria. Mutta ei siinä, ihan jees reissu oli, vaikka paljoa en hotelillta pois liikkunutkaan.

 Näkymä ikkunastani. Kyllä, aivan kuin vankila. Ja tuohan on siis lentokentän kiitorata, aivan ikkunani takana

Reissuni alku meni aivan päin helvettiä. Edellisen neljän yön (pe-ti yöt) aikana olin nukkunut yhteensä n.20h, joista yhtenä yönä nukuin 10h. Eli en ollut nukkunut kunnolla moneen yöhön. Sain kuitenkin nukuttua lentokoneissa (minulla oli koneen vaihto Brisbanessa). Fijille päästyni ensimmäinen ajatus oli että nopeasti hotellille suihkun kautta syömään ja nukkumaan. Odottelin omaa laukkuani, mutta kun samat laukut alkoivat kiertää hihnalla kolmatta kertaa eikä minun laukkua missään, päätin ettei se ole saapunut perille. Ei muuta kuin selvittämään missä laukku on ja haa, se oli jäänyt Brisbaneen ja saapuisi kuulemma seuraavana päivänä. Kirosin itseäni, koska pakkaan AINA, vaikka lentäisin Oulusta Helsinkiin, käsimatkatavaroihin t-paidan, alushousut, sukat sekä hammastahnan ja –harjat, ihan vain sen varalta ettei laukku tule, mutta nyt olin ne unohtanut.

Odotusaulassa menin suoraan infotiskin luo jossa kysyin voisinko vaihtaa rahaa tai vaihtoehtoisesti lainata puhelinta jotta voisin soittaa hotellilleni että he tietävät tulla hakemaan minua. Eräs avuliaan oloinen nainen (hän seisoi aivan infotiskin vieressä, jakaen neuvoja saapuville matkustajille mihin heidän pitää mennä) sanoi että hän hoitaa asian, hotelliltani saavuttaisiin 30min päästä, kun seuraava kone saapuisi. Hän tulisi ilmoittamaan minulle kun he ovat paikalla. Kello tuli neljä ja uudet matkustajat saapuivat tuloaulaan. Ja lähtivät. Menin kysymään tältä naiselta oliko hän nähnyt hotellini tyyppejä. Eivät olleet kuulemma ilmoittautuneet, minun tulisi odottaa rauhassa, he olisivat tulossa. Hänellä tuntui olevan muutenkin kiire palvella muita saapujia, tuntui että hänellä ei enää kiinnostanut palvella minua. Tätä jatkui seuraavat 2,5h, kunnes minulla meni hermo ja menin takaisin infotiskille ja pyysin että voisiko joku soittaa hotellilleni koska olen odottanut jo niin pitkään. Nainen jolle tämän sanoin, oli hyvin hämmentynyt että miten olen voinut odottaa niin kauan ja hän soittikin heti hotellilleni samalla kun se ensimmäinen nainen mulkoili minua pahasti metrin päästä. Olin niin kyllästynyt, väsynyt, nälissäni ja vittuuntunut etten kyennyt sanomaan hänelle muuta kuin että ’Anteeksi mutta minä en jaksa enää odottaa’. Nainen vain katsoi entistä vihaisemmin ja käänsi minulle selkänsä. Ei ollut kaukana ettenkö olisi sanonut hänelle että fuck off, bitch! Hän ei todellakaan ollut perinteinen fijiläinen, avulias ja ystävällinen. Kaikki muut lentokentällä olivat minulle hyvin ystävällisiä.

Sain siis lopulta hotellilleni tiedon että olen odottamassa heitä. Hakijani saapuivat suht nopeasti ja he ihmettelivät oliko minulla todellakin vain pieni olkalaukku mukana. Kun kerroin että laukkuni oli Brisbanessa ja saapuisi seuraavana päivänä, toinen hakijoista, nainen, vaan nauroi. Normaalisti olisin itsekin nauranut tilanteelle mutta nyt teki mieli vain itkeä väsymyksen vuoksi. Sain onneksi pyyhkeen hotellilta, jotta pääsin suihkuun peseytymään heti kun olin tsekannut itseni sisälle. Suihkun jälkeen kaikki tuntui hieman paremmalta, varsinkin kun tiesin että saisin seuraavaksi ruokaa.

Päädyin asumaan 4 hengen dormiin, jonka jaoin TIETENKIN korealaisen tytön kanssa. Se tyttö tuli tänne opiskelemaan englantia, mutta kun kysyin häneltä muun muassa, milloin hänen koulunsa alkaa, ei hän ensimmäisenä kolmena kertana ymmärtänyt kysymystä ja kun hän vihdoin ymmärsi, ei hän tiennyt milloin koulu alkaa. Noh, toivottavasti tämä tyttö sai selville milloin siellä koulussa pitää olla ja  oppii täällä sitä englantia…

Se tyttö varmaan vihasi minua, koska hiippailin silloin keskiviikkona täällä huoneessa pelkät alusvaatteet päällä, samalla kun hän itse vaihtoi vaatteensa vessassa. Okei, kääriydyin sentään välillä vilttiini. Mutta minkäs teet jos et halua laittaa likaisia vaatteita päälle etkä ole poistumassa huoneesta mihinkään niin pitkään aikaan kun saat laukkusi takaisin? Sitä paitsi jos tässä nyt kumpikin naisia ollaan, niin ei tarvitse olla niin kaino. Okei, pitäisi ymmärtää Suomen ja Korean kulttuurieroja, mutta hei haloo!? :)

Okei, eli mitä tein Fijillä kuusi päivää? Luin kirjaa ja katsoin tv:tä. Plus että menin joka ilta klo18:00 syömään hotellimme ravintolaan. Onnekseni täällä huoneessa oli tv, josta pystyi katsomaan jopa yhtä kanavaa. Sieltä näkyi välillä ihan hyviä leffoja. Muitakin kanavia näkyi, mutta ne näyttivät vain rugbya tai kiinankielisiä ohjelmia. Toisaalta valitettavasti myös naapurihuoneessa oli tv ja parina aamuna heräsin siihen, kun naapuri katsoo jotain intialaista musiikkiohjelmaa.

Taisi olla siis kohtalon pieni kepponen että sää suosi minua vain kerran minilomani aikana. Sunnuntain vietin koko päivän uima-altaalla maaten ja aurinkoa palvoa. Heräsin sinä aamuna jopa 1,5h normaalia aiemmin. Varmaan kehoni tajusi että tänään on tiedossa aurinkoa! Tänään maanantaina, kun on minun aika palata takaisin Sydneyyn, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja uima-allas täynnä. Minäkin tahdon! Toisaalta tahdon palata jo Sydneyyn.

Noin kolme tuntia aikaa ennen kuin lähden kohti lentokenttää. Taidan siis hiippailla sinne rannalle katsomaan josko saisin edes yhden rantakuvan Fijistä.

Keskiviikon lounaasta haaveileva,

Marjo

Kun loppu saapuu

”All your misery will be waiting for you at the door upon your exit, should you care to pick it up again when you leave” 

“You should never give yourself to change a choice to fall apart because when you do, it becomes a tendency and it happens over and over again. You must practice staying strong instead.”

Siinä pari lausetta joiden ansiosta en tänään itkenyt, kun jouduin jälleen sanomaan minulle tärkeällä ihmiselle hyvästit ja hyvää matkaa.  Vihaan sitä tunnetta kun pitää sanoa hyvästit vaikka tiedän että tulen pitämään jokaiseen heistä yhteyttä ja näkemään Helsingissä ja ties missä. Silti se tunne kun sanot Hyvästit ja halaat toista, on jotain ihan hirveää. Ei siis enää ikänä hyvästejä eikä halailuja kiitos, vaan esimerkiksi  että ”kiitos kahviseurasta, ollaan yhteyksissä”.

Tänäänkin siis meinasin ruveta itkemään kun sanoin hyvästit ja halasin kaveriani, mutta ajattelin noita lauseita enkä sitten itkenyt.  Vielä myöhemmin tänään, kun istuin eräässä kahvilassa lukemassa kirjaa jonka lainasin tältä kaveriltani jonka hyvästelin, meinasi paha mieli tulla hyvästien ja yhteisten hauskojen hetkien muistelun vuoksi, mutta jälleen päätin että Oleppas Marjo nyt reipas ja lopeta murehtiminen. Ja niin se tunne taas hävisi. Sen sijaan jäin tuijottelemaan ikkunasta ohikulkevia ihmisiä, vastapäätä ollutta kahvilaa sekä sinistä taivasta jota koristi hetken aikaa vaaleanpunaiset pilvet. Ja sitä muutenkin niin kaunista syksyistä iltamaisemaa.

 No niin, vajaan kymmenen tunnin päästä nousen parin päivän tauon jälkeen jälleen lentokoneeseen ja lentelen kohti Fijiä. Katsoin juuri kymmenen päivän säätiedot sinne ja mitä mitä, pelkkää vesisadetta! Miten onkaan minun tuuria? Lisäsinkin laukkuuni farkut, pitkähihaisen paidan ja kaulahuivin, varmuuden vuoksi. Niin ja pari kirjaa. Onkohan neljä kirjaa ihan riittävä määrä kuudelle päivälle vai pitäisikö ottaa vielä pari lisää? :D

Olen päättänyt nauttia Fijin ajastani, sataisi siellä sitten kissoja ja koiria. Ja jos minusta ei kuulu mitään ja luette uutisista että siellä on taas tulvia ja ties mitä hurrikaaneja, niin otatteko yhteyttä johonkin suurlähetystöön ja kyselette perääni? Nyt kuitenkin vähän ruokaa ja sitten parin tunnin unille ennen lentokentälle hiippailua. Miksi mun lennon pitää lähteä jo 6:30? :(

Lentokentällä hengailua odottava,

Marjo

Loppuun vielä kappale, joka saa minut aina herkistymään. :)

Miten tunnistat turistin?

Terveisiä jälleen ihanan syksyisestä Sydneystä. 18päivää kulut Balilla liian nopeasti, tuntuu että vasta vein laukkuni kaverilleni, istuin junassa kohti lentokenttää ja jännitin ensin Australian ja sen jälkeen Indonesian tullia. Eilen illalla sössin taas juttuja Denpasarin/Kutan lentokentällä (normi settiä minulta) ja tänä aamuna jännitin Australian tullia. Australian tullista mainittakoon sen verran, että moni on varmasti katsonut tai ainakin vilaissut* teeveestä Australian Rajalla-sarjaa (vai mikäs se sarjan nimi onkaan), ja ajatellut että täällä kestää aikaa päästä tullista läpi ja että kaikkien laukut avataan ja tutkitaan. Olen nyt kaksi kertaa tullut tähän maahan ja kummallakaan kerralla ei ole laukkua läpivalaistu sen jälkeen kun olen sen itselleni hihnalta ottanut. Katsotaan mitä kolmas kerta sanoo kun tulen takasin Fijiltä. En siis väitä etteivätkö täällä olisi tarkkoja tuolla rajalla, kyllä ovat, koiria oli tänäkin aamuna klo6:30 varmaan enemmän kuin matkustajia ja niin edespäin. Mutta hetkeksi takaisin Baliin ja sitten uudestaan Sydneyyn.

Mutta joo, siis ikävä Balille on jo nyt, vaikka en itkenytkään kun lähdin maasta pois. :) Ansaitsen mielestäni pienet aplodit tai ainakin taputuksen päälaelle sen kunniaksi. Balista sen verran että kun menette sinne, niin vuokratkaa oma skootteri (mun pitää ennen seuraavaa Balin reissua opetella ajamaan sellaisella) ja sopivan kokoinen kypärä (itselläni oli aivan liian suuri, mutta eipä meille käynytkään mitään Janitan kanssa vaikka ajeltiin moottoritiellä tuhatta ja sataa autojen välistä bussien eteen. Voi kyllä, noin kävi kerran.) älkääkä majoittuko ihan Kutalle vaan esim. Seminyakille. Kuta on kiva paikka ja siellä on paljon shoppailumahdollisuuksia ja kaikki bilepaikat, mutta itse kyllä haluan seuraavaksi jonkun oman Villan ja kunnon ruokakaupan lähelle. Ja siis välimatkat esimerkiksi Seminyakilta Kutalle on ehkä 10min skootterilla. Vanhemmille lukijoille voisin suositella vaikka Sanurin aluetta. Se ei ole niin bilepaikka, vaan rauhallisempi.

 (Kuvat Ulu Watulta. Viimeisessä kuvassa nuo pienet mustat täplät on niitä surffareita)

Lisäksi Kutan ulkopuolella on enemmän paikallisia ruokapaikkoja, Warungeja. Löytyy nitä Kutaltakin, niiltä pieniltä hämäriltä kujilta pääosin. Niistä saa niin hyvää Indonesialaista ruokaa (ja joskus ehkä kunnon vatsataudin ja turistiripulin) ettei mitään järkeä. Kävin viimeisenä iltanani Janitan ja muutaman muun suomalaisen kanssa heidän asunnon lähellä olleella Night Marketilla syömässä ja ruoka oli niin hyvää ja tunnelma niin perus balilaista kuin olla ja voin. Siitä illasta pitäisi ehkä tehdä oma postaus, oli se sellaisten surkeiden sattumusten sarja. Oma suosikkini noista balilaisista ruoista on Nasi Goreng, eli paistettua riisiä jonka seassa on pieniksi pilkottuja kasviksia, kanaa ja rapuja ja päällä paistettu kananmuna. Kuulostaa yksinkertaiselta, sitä se onkin, mutta niin täydellistä. Toinen ruoka mitä söin paljon, oli Yellow Curry. Niin hyvää currya en ole syönyt koskaan, en edes silloin kun itselläni oli ensimmäinen päättötyö vuonna 2007 ja aiheena Intialainen keittiö. Harmittaa hieman kun en ostanut mitään Indonesialaista/Balilaista keittokirjaa mutta vielä minä ehdin.

Mutta sitten tähän lauantaihin ja Sydneyyn. En taaskaan nähnyt oopperataloa tai Harbour Bridgeä lentokoneesta, kiitos pilvien jotka olivat todella kovin matalalla. Kun olimme laskeutumassa, oli pilvet niin alhaalla että välillä tuntui kuin meillä olisi ollut tumma katto koneen päällä. Hotellilla olin seitsemältä, mutta huoneeseeni pääsin vasta kahdeksan jälkeen kun respan mies halusi antaa muiden huoneelaisten nukkua vähän pitempään. Ei siinä, se sopi minulle koska oli kaunis syksyinen aamu ja minulla hieman nälkä. Joten menin lähellä olevaan aamiaispaikkaan lukemaan päivän lehdet ja syömään. Iltapäivällä lähdin lounaalle Surry Hillsiin, koska siellä on parhaat ravintolat ja kahvilat. Istuin lounaalla varmaan kaksi ja puoli tuntia, katsellen ohi kulkevia ihmisiä ja ravintolat työntekijöitä ja vai nauttien tästä kauniista syksyisestä säästä. Tiedätte mitä tarkoitan; hieman viileää mutta kuitenkin niin lämmin että tarkenee ilman takkia, pitkähihaisella paidalla, aurinko paistaa ja puista on tippunut keltaisia lehtiä maahan. Ah, niin ihanaa, minä tykkään, huomaa että olen syksy lapsia.

Nyt varmaan mietitte että mihin tuo otsikko liittyy? No siihen pukeutumiseen. Täällähän siis paikallisilla on jo talvi, eli katukuvassa näkee kevyitä toppatakkeja, pipoja ja kaulahuiveja. Samanlaisia vaatteita kuin Suomessa syksyllä ja keväällä. Turistit taas erottaa siitä, että he pukeentuvat fläbäreihin, shortseihin ja toppeihin/t-paitoihin. Itse en voisi kuvitellakaan pukevani täällä shortseja, itse asiassa minulla oli kylmä kun kävelin sinne ravintolaan, vajaan kilometrin päähän hostellistani. Onneksi huomenna saan takin ja näytän samalta kuin paikalliset. 

Lisähuomiona vielä, ett Balilla turistin tunnistaa siitä, että sillä on Bintang-paita päällä. Tai muuta Bintang-vaatetta/krääsää.

Ikäkriisiä poteva, mutta silti tänään itsensä kauniiksi muutaman tunnin lentokoneessa torkkumisen jälkeen tuntenut,

Marjo

*Lindalle huomio, vilaissut tarkoittaa että on nopeasti nähnyt/huomannut jotakin. ;)

Kautta likaisten varpaiden

Voi Bali, minua harmittaa jo nyt että joudun lähtemään parin päivän päästä takaisin Sydneyyn. Kaksi viikkoa on kulunut todella nopeasti ja varsinkin pari viimeistä päivää, koska ne olen hengaillut Janitan ja hänen kavereittensa kanssa.

Vietettiin eilen vappua suomalaisessa porukassa ja voi että oli kivaa. Olen myös uskaltautunut Janitan skootterin kyytiin ja voi että minulla aina naurattaa silloin. Vielä pari päivää sitten en todellakaan olisi uskonut että olen itse osallisena tässä välillä niin hullussa liikenteessä mutta siellä minä takana istuin sievästi, penkistä kovasti kiinni pitäen. Ehkä ensi Balin reissulla vuokraan itselleni skootterin ja päristelen sillä menemään.

Ainoa asia mitä minulla ei tule ikävä, on se että jalat ovat koko ajan hiekassa ja muussa pölyssä. Mutta se nyt on pieni murhe.

Toinen asia mikä minua alkoi tänään harmittamaan, oli se että sain raahattua itsenä vasta tänään ensimmäistä kertaa hierojalle. Ah, se tunti meni liian nopeasti. Tunnin kokovartalohieronta 50 000rp, noin 4€. Ja koska olen tämmöinen turhan hirittäjä, nauratti minullä välillä kovin paljon ja hymyni oli varmaan nääääääiiiiiiiiiin suuri. Tiedä sitten mitä se hieroja ajatteli kun makasin selälläni hymyille, samalla kun hän keskusteli työkaverinsa kanssa ja he nauroivat. :) Ehkä hän luuli että ymmärsin mitä he puhuivat.

Matkaseuraa Balille olisi siis hakusessa syksyksi. Ilmoituksia otetaan vastaan.

Kroonista matkakuumetta poteva,
Marjo

Jimbaran

Jimbaranista olisi pitänyt kirjoittaa jo viikko sitten, silloin kun kävimme siellä Hennan kanssa syömässä. Mikä tässä paikassa on siis niin erikoista?

Miettikää tilannetta, että menette ravintolaan syömään ja siellä on tarjolla pöytiä josta voi ihailla merta. Tietenkin valitsette sen pöydän, sieltähän on parhaat näköalat.

Kuvitelkaa sitten tilanne, että menette syömään ravintolaan, jossa voitte ihailla merta, auringonlaskua ja tähtitaivasta, voitte upottaa jalkanne viileään hiekkaan ja valita itse sen kalan tai muun merenelävän minkä haluatte syödä. Jimbaran on kuuluisi siitä, että pöydät ovat hiekkarannalla, meren äärellä. Sinne mennään syömään, katsomaan auringonlaskua ja sitä seuraavaa tähtitaivasta. Jos tarkkaan katsoo, voi nähdä lentokoneiden laskeutuvat Kutan/ Denpasarin lentokentälle. Rannalla on monta tällaista ravintolaa, ja pimeän aikaan koko ranta peittyy pöydillä olevien kynttilöiden valoon. Välillä on perinteisiä balilaisia tanssiesityksiä tai tulitaiteilijoita. Ravintolat tarjoavat ilmaisia kyytejä, joten rahaa ei mene takseihin.

Ruoka on hieman normaalia kalliimpaa (meidän ruoka maksoi yhteensä 330 000rp, eli n. 14€/hlö), mutta on se sen arvoista. Kalat ovat tuoreita ja ruoka todella hyvää. Ruoan hinta määräytyy pääraaka-aineen, eli sen merenelävän painon mukaan. Pääraaka-aineen lisäksi hintaan kuuluu alkukeitto, pääruoka lisäkkeineen ja jälkiruoka. Juomat eivät kuulu hintaan.

Saimme Hennan kanssa myös maailman parhaimman tarjoilijan kohdallemme. Sellainen balilainen nuorimies. Tiedättekö sen tilanteen kun luette vahingossa jonkun sanan väärin mutta ette tajua sitä. Ja sitten lausutte koko ajan sen sanan väärin? Täällä paikallisen oluen nimi on Bintang. Itsehän olen viime lauantaihin asti tilannut Bintaagia, en Bintangia. Miksei kukaan ole korjannut sanomisiani!? Tämä tarjoilijapoikamme alkoi suoraan sanoen nauramaan kun tilasin oluen.

Minä: ”I’ll take Bintaag, please.”

Tarjoilija: ’Sorry, did you mean Bintang?’

M: (huutonaurua) “yeah, just give me a beer please.”

T: So, one Bintang for the lady in yellow.

Sellainen oli Jimbaran. Kun tulen Balille seuraavan kerran, menen varmasti uudelleen tuonne syömään.

Ja loppuun Lindalle kuva minun keltaisesta mekosta, joka tulee olemaan kiva koriste vaatekaapissa. :D

 

Luottokorttinsa toimivuudesta jännittävä,

Marge