Mutta ennen pikaisia Sydneyn kuulumisia palataan Hong Kongiin. Päätettiin maanantaina lähtiä viettämään aikaa Hong Kong Islandille (Itsehän asuimme Kowloonissa, tarkemmin sanottuna Mong Kok:ssa) Käveltiin Nathan Roadia ja löydettiin muun muassa Kowloon Park, joka oli tosi upea ja iso puutarha. Siellä oli normi puiston lisäksi monenlaisia lintuja ja puiston suihkulähteestä löytyi kilpikonnia ja karppeja.
Siitä kun jatkettiin matkaa kohti rantaa, tajuttiin et se meän asuinalue on aika läävä siihen nähden mitä ne asunnot/hotellin/kaupat oli siellä rannan läheisyydessä. Talot oli todella korkeita ja ne oli tehty värillisistä laseista ja muista hienon ja kalliin näköisistä materiaaleista. Laittelen kuvia kunhan saan ladattua niitä koneelleni.
Hong Kong Island oli aivan mielettömän upea paikka. Jos tuo Kowloonin ranta-alue näytti kalliilta ja hienolta, oli Hong Kong Island sitä varmasti 100 kertaa upeampi. Ihmiset pukeutuivat sillä tyylikkäästä, Giorgio Armanin ja Louis Vuittonin kaupat oli saman kokoisia kuin yksi Forumin kauppakeskuksen kerros yhteensä. Toisaalta se oli vain keskustaa. Kun lähdettiin esimerkiksi paikallisella kaksikerroksisella raitiovaunulla ajelemaan ties minne, nähtiin välillä sellaisia kujia ettei tehnyt mieli edes ajatella mitä tapahtuisi jos sinne menisi. Ne olivat todellakin sellaisia pieniä, ahtaita, pimeitä ja haisevia kujia. Yök. Lautta muuten saarten välillä maksoi 2 Hong Kongin dollaria, eli alle kaksi euroa. Ratikkalippu maksoi 2,30 Hong Kongin dollaria ja se maksettiin pois lähtiessä. Paikallisbussin hinta oli 4,40 HK$.
Tiistaina oltiin jo hyvissä ajoin lentokentällä. Luovutimme hostellimme huoneen klo11, mutta haimme tavaramme vasta klo13:30. Mentiin bussilla kentälle, hinta 33HK$. Lento lähti vasta klo19, joten meillä oli hyvin aikaa odotella. Ja miksikö mentiin niin aikaisten kentälle? Rinkat painoivat selässä eikä ollut enää mitään ostettavaa. Eikä kyllä ollut rahaa millä olisi ostanut jotakin. Hong Kongin kentästä sen verran, että vaikka ne näyttää lähtöaulassa isolta, se on vielä isompi turvatarkastuksen jälkeen. Ravintoloita oli varmasti yli20 ja kaupat sijoittuivat kahteen eri kerrokseen. Siellä saa varmasti kulutettua hyvin viimeiset dollarit.
Tuolla lentokentän McDonaldissa pystyi muuten maksamaan euroilla ja muutamilla muillakin valuutoilla.
Lento Sydneyyn meni hyvin, vaikka välillä kone heilui aikalailla. Sain jopa nukuttua pari tuntia ja ruokakin oli tällä kertaa hyvää. Australian rajalla kaikki meni hyvin, eikä meidän rinkkoja edes läpivalaistu. Ei siinä että meillä mitään kiellettyjä aineita niissä olisi ollut. Kilroyn kautta meidän piti saada ilmainen kuljetus lentokentältä hostellille, mutta eipä sitä löytynyt. Näimme kuitenkin naisen, jolla oli kyltti jossa luki hostellimme nimi. Niimpä minä menin reippaana tyttönä kysymään apua ja saimmekin. Saatiin ilmainen kyyti hotellille minibussilla, joka oli melkein täynnä eläkeläisiä. Kuljettaja vei tietenkin ensin näitä "oikeita" matkustajia heidän hotelliinsa. Kun kuski oli ajamassa hotellin pihaan, meinasi pienempi taksi ajaa meidän taksimme eteen. Kuljettajamme huitoi toisen taksin kuskille ja muun muassa heitti tämän autoa kynällä. Toisen taksin kuljettaja hermostui, nousi autosta ulos (samoin kuin meidän kuljettajamme) ja pienen huutamisen jälkeen kuskimme otti tätä toista miestä ensin paidan kauluksista kiinni ja sen jälkeen leuasta kiinni ja huusi hieman lisää. Tämän jälkn toisen taksin kuljettaja meni autoonsa ja siirsi sen meidän tieltä pois.Jännittävä alku siis.
Mutta jees, nyt ollaan jo hyvin asetuttu hostelliimme. Huoneessa on neljä muuta ihmistä, joten yksin ei joudu olemaan. Täällä on eri mannerten ihmiset omissa kerroksissaan. Me olemme kolmannessa kerroksessa, jossa on muita eurooppalaisia. Briteille oli muuten aivan oma kerros.
Nyt alkaa väsyttämään niin paljon, että taidan pistää päiväunille. Kirjoittelen taas ja koitan laittaa kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti