Tarkoitukseni oli tehdä postaus pelkästään eilisesta Mardi Gras-kulkueesta, mutta ennen sitä kerron virheestä jonka tajusin tehneeni eilen. Aloin nimittäin hetki sitten katselemaan kalenteria ja tajusin että olin varannut hostellin ja bussilipun viikon liian myöhään. Olin siis varannut bussilipun niin että lähden Sydneystä 14.pv ja hostellin niin että majoitun siellä 15.-20.pv. Ja tänään tajusin että minähän lähden Sydneystä jo 7.pv ja tarvit majoitusta 8.-12.pv. Ei siinä mtn, soittelin hostellin paniikissa, koska olin varma ettei siellä kuulla sukunimeäni oikein. Eihän sitä kuulla koskaan Suomessakaan oikein. Milloin olen Pelkkälä tai Selkälä, esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka.
Mutta kuinka ollakaan, respan nainen ymmärsi minua koko puhelun ajan ja sain vaihdettua varauspäivämäärääni. Bussilipunkin vain kävin yhtiön nettisivuilla perumassa ja vaihtamassa sen uuten.
Ja sitten siihen kuuluisaan MARGI GRAS-KULKUEESEEN!
Istuttiin ennen paraatia Lindan hostellilla, josta lähdettiin muutaman muun samassa hostellissa asuneen tyypin kanssa kohti Oxford Streetiä. Paraati alkoi kahdeksan aikaan, mutta me olimme perillä hieman sen jälkeen. Jos olisi halunut nähdä koko paraatin alusta loppuun, olisi paikalle pitänyt saapua todella aikaisin. Koska olemme Lindan kanssa suht lyhyitä, päätimme että koitetaan päästä jollakin konstilla eturiviin. Ja vain noin 30minuutin ponnistelujen jälkeen olimme perillä. Koska en osaa ottaa omalla kamerallani kuvia, varsinkaan pimeässä ja vesisateessa, päätin katsoa kuvia googlesta ja laittaa pari niistä tänne jotta näette edes hieman minkälaisia asuja ja minkälainen meno siellä oli.
Googlettamalla Mardi Gras 2012 Sydney löytää paljon lisää kuvia. Menoa haittasi sade. Vettä tuli koko ajan, pääosin tihuuttaen mutta välillä ihan reilustikin. Harmittaa suuresti kun en saanut kunnon kuvia, mutta toisaalta tuo oli sellainen tapahtuma ettei se tule unohtumaan.
Lähdettiin pois Oxford Streetiltä hieman ennen kymmentä, koska ajattelimme että jätämme mieluummin pari viimeistä esiintyjää näkemättä kuin että joutuisimme sen valtavan ihmismassan keskelle sen hajotetta kulkueen loputtua. Menimme Lindan kanssa meidän lähellä olevaan pubiin, jossa päätin että noh, samahan se on lähteä ulos. Eli nopea vaatteiden vaihto (tarkoitukseni ei todellakaan ollut lähteä ulos) ja taksilla keskustaan. Koska emme kumpikaan tiedä Sydneyn baareja, katsoimme minun ravintola-kirjastani baareja. Päädyimme Ivyyn, sellaiseen pintaliitobaariin josta olin kuullut ja jonka halusin testata vaikka tiesin ettei se ole minunlaiseni paikka. Ihan jees paikkahan se oli, tulipahan testattua mutta en ehkä mene toisten. Kun muuten valitin vessassa Lindalle että kaulakoruni oli mennyt rikki, tulee joku pieni nainen juttelemaan meille suomeksi. Hän esitteli meidän kahdelle suomalaiselle kaverilleen, mutta lähdimme nopeasti tilanteesta pois koska huomasimme hyvin nopeasti ettei neideillä kiinnostanut meidän seura.
Mäkkärin yöruoan jälkeen otimme taksin ja pyysimme kuskia viemään meidän 95 Palmer Streetille, Woolloomoolooseen (tarkistin nytten että oikea numero olisi ollut 103-105, mutta tiesin että 95 on ihan vieressä, joten mainitsin sen siksi :) ) Kuski vielä tarkisti että mihin kulmaan ja kerroin että Palmer St ja Cathedral St. Risteyksessä, josta meidän olisi pitänyt kääntyä vasemmalle William Streetille, kuski oli suoraan menevien kaistalla. Mainitsin asiasta sievästi, jolloin kuski raivostui ettei hän voi tietää mihin kohtaan Palmer Streetiä haluamme koska se on monta kilometriä pitkä ja ettemme olleet kertoneet tarkempaa osoitetta. Lisäksi kuski mm. sanoi ettei hän osaa venäjää johon minä vastasin hyvinkin kärkkäästi että hyvä, koska en puhu sitä itsekään. Noh, Linda hoiti tilanteen hienosti rauhoittelemalla kuskia (ja minua) kun taas minä kiehuin raivosta. Kovasti se kuski matkan loppuvaiheessa muka naureskeli ja heitti muka hyvää vitsiä mutta minuun se ei siinä vaiheessa tehonnut.
Että semmoinen Mardi Gras-ilta. Oli oikein kivaa, näitä lisää ilman noita tyhmiä taksikuskeja.
Huomista sushitrainia odottava,
Marjo











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti