maanantai 16. tammikuuta 2012
Cronulla
(kuvat googlesta)
Jos joskus päädytte tänne Sydneyyn, suosittelen käymään Cronullassa. Varsinkin jos harrastatte surffausta, on Cronulla täydellinen paikka siihen. Ainakin tänään se oli, koska tuuli sen verran, että rannat olivat täynnä eri-ikäisiä surffaaija. Jonkin aikaa seurasimme heidän tekemisiään Tiinan kanssa ja mietimme kuumeisesti miten he tekevät sen!? Uskon että päädyimme kumpikin ajatuksissamme hiljaiseen päätökseen siitä, että ehkä jätämme surffauksen kokeilun ensi kertaan...
Hypättiin aamulla siis sinisen linjan junaan, joka kulkee sopivasti suoraan täältä Kings Crossilta Redfernin kautta Cronullaan. Itse siis hyppäsin kyytiin Kings Crossilta ja Tiina Redfernistä. Meinattiin hypätä eri juniin, koska Tiina oli lähdössä vasta 10:24 lähtevällä junalla, kun taas minä lähdin 9:54 lähtevällä junalla. Onneksi minä soitin hänelle aamulla juna-asemaltani että olen nyt hyppäämässä junaan, olethan hereillä. Nopeasti neiti kuitenkin kerkesi junaan joka lähti siis 20min aiemmin kuin hän oli kuvitellut. Selitin vaikeasti, mutta siis noita junia kulki n.20min välein ja meidän juna-asemien välilä oli n.10min. (Kuva googlesta)
Noin tunnin junamatkan jälkeen saavuimme perille ja heti toisella puolella juna-asemaa oli kaunis poukama, jossa oli kovin paljon erikokoisia veneitä. Kuvaa tästä ei tietenkään ole. Huomasin muutenkin että olin taas ottanut pääosin merestä kuvia. Siinä vain on jotakin kiehtovaa ja siksi otan "vain ja ainoastaan" siitä kuvia. Kävelimme rantoja pitkin ja haahuilimme asuntoalueella. Oli leppoisa fiilis kun ei ollut mihinkään kiire ja kävelimme vain sinne minne jalat vei. Emme kuitenkaan eksyneet jos sitä mietitte.
Vietettiin Cronullassa vajaa 6h ja varmasti olisi saanut kulutettua enemmänkin aikaa jos olisi ottanut selvää missä mitäkin oli. Ei siinä, reissu oli oikein onnistunut ja naurun täyteinen. Tällaisia päiviä lisää kiitos!
Siinä nyt kuitenkin muutama kuva tästä päivästä. Kaksi viimeistä kuvaa on Tiinan ottamia ja tuossa toiseks viimeisessä kuvassa ollaan taas siellä Payless Shoes-kaupassa, josta ei vieläkään lähtenyt mitään mukaan. Ja loppuun vielä muutama kuva Cronulla-kirjasta, joka selattiin läpi kirjakaupassa.
The world is a book and those who do not travel read only a page.
I have so much to do that I'm going to the beach
It is important from time to time to slow down,
go away by yourself and simply be
The trouble with doing nothing is that you never get a day off
I may not have gone where I intended to go but
I think I have ended up where I was meant to be
There is only one journey, going inside yourself
Huomenna olisi tarkoitus viettää taas päivä Bondilla, koska säätiedon mukaan huomenna on n.+25 astetta lämmintä ja minulla vapaata.
Mörköjä tiiraillen,
Marjo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti