Live like you'll die tomorrow.
Ja tänään törmäsin siihen taas. Viime päivinä ja viikkoina on sattunut taas kaikenlaista ja sen lisäksi olen miettinyt aivan liikaa asioita ja tuo lause vaan sopii tällä hetkellä todella hyvin elämäntilanteeseeni.
Kaikki on hyvin, jos joku nyt luulee mm. noiden kuvien perusteella että olen tämän postauksen jälkeen hyppäämässä Darling Harbour Bridgeltä. :)
Viime päivät ovat olleet vain niin kummallisia. Ensin töissä ilmoitettiin ettei tammikuussa ole töitä. Sitten yhtäkkiä tuli joulun ja uv:n väliin tämmöinen kummallinen viikon loma sieltä töistä, jonka aikana en ole tehnyt mitään. Sitten asunto. Asun siis tällä hetkellä lähellä keskustaa asunnossa, jossa asuu seitsemän muuta henkilöä. Itse asun huoneessa jossa asuu lisäkseni japanilainen tyttö. Myös muut asunnossa asuvat ovat japanilaisia, paitsi vuokraisäntä. Anyway, huoneeni sijaitsee kylpyhuoneen vieressä, joten silloin kun tein enemmän töitä, en pystynyt nukkumaan kunnolla, koska porukka käy suihkussa, kuivaa hiuksia tai pesee pyykkiä vielä klo24-02 yöllä. Lisäksi huoneessa ei ole ikkunaa, vain käytävään oleva pieni tuuletusluukku (joka on aina kiinni), mutta tuosta tuuletusluukusta paistaa käytävässä yötäpäivää palava valo.. En ole koskaan mennyt sammuttamaan sitä, miksen, siihen en osaa sanoa. Ehkä siksi, että joku urpo sen kuitenkin laittaisi takaisin päälle.
Olen siis etsinyt itselleni sekä uutta työpaikkaa että uutta asuntoa. Työpaikkaa hieman ns. toisella kädellä, koska tiedän että töitä on sitten taas tammikuun jälkeen enemmän. Tänään kuitenkin laitoin muutamaan ravintolaan hakemuksen, katsotaan vastataanko niistä mitään. Jos jostain onnistaisi, voisin hyvinkin tehdä kahta työtä samaan aikaan muutaman kuukauden ajan. Jos en löydä toista työtä, en ota siitä paniikkia, koska tiedän että pystyn elämään säästöilläni ja ainahan voin vaihtaa maisemaa.
Toinen asia joka on huolettanut minua, on kodittomuus. Ja siis, kyllä, minulla on koti tällä hetkellä. Olen katsonut asuntoja todella paljon ja tahdon vai oman huoneen jossa asua. Aika heikosti sellaisia löytyy niissä hinnoissa, jota minulla on varaa maksaa. Löysin pari päivää sitten Gumtreestä (paikallinen asunto-työpaikka-kirppari-sivusto) ilmoituksen joka ei voinut olla totta. Vastasin siihen kuitenkin ja yllätyksekseni sain jopa vastauksen. Asunto olisi ollut keskellä Sydneytä, kalliilla alueella, olohuone, makuuhuone, keittiö, kylpyhuone. Vuokra VAIN $170/viikko! Paitsi että jos olisi maksanut heti 2kk vuokran, olisi kolmannen kuukauden voinut asua ilmaiseksi. Kun vaihdoin sähköposteja tämän asunnon omistaja-naisen kanssa, hän kertoi ettei heitä kiinnosta niinkään rahan saaminen asunnosta, vaan se, että joku pitää huolta heidän asunnostaan heidän poissaollessaan. Alkuun olin että ok, mikäs siinä, mutta sitten tuli aika maksaa takuuvuokra ja vuokra. Naisen viestit muuttuivat todella tylyiksi ja muutenkin hänellä oli kova kiire saada rahat. En tajua miten en tajunnut aiemmin, mutta tuossa vaiheessa aloin miettimään että Nyt Marjo valot päälle! Laitoin naiselle viestiä että en otakaan asuntoa, ja hän vastasi että mitä ihmettä, miksi en, he ovat kunnollinen kristitty perhe jne.. Hän laittoi sähköpostin liitteeksi vielä miehensä ajokortin ja passin kopion, mutta eiväthän ne kerro mitään. Toisaalta no worries mates, menen perjantaina katsomaan yhtä huonetta Surry Hillsin alueelta, eli aivan keskustan huudeilta sekin. Jos se on vähänkään sen näköinen että siinä voi asua, otan sen. Oma huone on aina oma huone.
Mitäs muuta.. Olen laittanut Kilroylle viestiä, josko sen paluulippuni voisi muuttaa. Vielä en ole aivan selville saanut miten tuo lipun vaihto onnistuisi, mutta jotenkin olen ymmärtänyt että sillä lipulla on PAKKO tulla Suomeen. Joten fuck sanon minä, en tahdo tulla Suomeen lokakuussa. Katsoo mitä sieltä vielä minulle vastataan ja mitä keksin tulevan vuoden aikana.
Joten mitä olen oppinut viime viikkoina? Ainakin sen, ettei asioista kannata huolehtia liikaa, oli sitten Suomessa tai toisella puolella maapalloa. Kaikki järjestyy aina jotenkin päin. Ja vaikka tällä hetkellä välillä tuntuukin siltä että olen hukassa enkä tiedä mitä pitäisi tehdä, voin ja jaksan odottaa seuraavaa aurinkoista päivää, mennä silloin biitsille ja miettiä kuinka ihanaa minun elämä oikeasti on tällä hetkellä. Olen muutenkin muuttunut tosi positiiviseksi täällä. En jaksa stressta asioista turhaan, antaa virran viedä ja katsotaan miten tässä käy.
En kuitenkaan ehkä ota elämänopikseni tuota Live like you'll die tomorrow-juttua, mutta tulen varmaan muistamaan sen aina niinä hetkinä kun mietin pitäisikö vai eikö pitäisi tehdä jotakin juttuja. Alla oleva kuva ja siinä oleva teksti on ehkä tällä hetkellä sellainen, minkä kannan mukanani seuraavan vuoden.
Ja tämä kuva nyt vain oli niin ihana kaikessa yksinkertaisuudessaan. Voisin hyvin kuvitella että tuollainen teksti löytyisi täältä jonkun asunnon etupihalta. :)
Pääsen kohta lähtemään ulos kahville erään tuttavani kanssa, johon itseasiassa tutustuin eilen. Itsehän olisin voinut lähteä ulos jo aikoja sitten, mutta tuo meidän pyykkikone käy hieman omalla säännöllään. On se noita minun työvaatteita jo pyörittänyt reilusti yli 1,5h, ja vielä se tuolla huutaa. Vaikka se ilmoitti ajaksi 63min.
Pyykkejä ja aamukahvia odotellen,
Marjo
Ps. Äiti, tuo kuva tuosta tatuoinnista kädessä on netistä, se ei siis ole minun käsi. :)
(Kuvat weheartit.com)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti