Kuten viimeksi mainitsin ja kuvista pystyitte näkemään, olen kovasti haaveillut reissaamisesta. Tuntuu hullulta, koska rakastun Sydneyyn joka päivä uudelleen ja tahtoisin jäädä tänne iäksi, mutta toisaalta tiedän aikani kuluvan koko ajan ja maailman näkeminen kiinnostaa. Siksi olen miettinyt hieman tulevaa vuottani (josta Aussi-vuotta olen kuluttanut jo yli 9 viikkoa). 12kk on kuitenkin niin lyhyt aika Australiassa vietettäväksi, etten tahtoisi "tuhlata" sitä reissaamiseen ulkopuolella. Olenkin siis miettinyt, josko jatkaisin tätä reissuvuottani parilla kuukaudella. Kun vuosi Australiassa on loppumassa, pakkaisin kaiken tarpeellisen rinkkaani (ja ylimääräisen lähettäisin Suomeen) ja aloittaisin uuden reissun. Uusi-Seelanti (NZ), Fidzi, Samoa, Tonga, Vanuatu, Indonesia...? Kerta täällä ollaan, niin voisin kovasti yrittää käydä ainakin parilla noilla saarella. NZ:tä ei lasket noihin minimissään kahteen saarivaltioon, koska sinne olen varmasti menossa.
Mutta sitten jouluun. Joulupukki ei löytänyt minua tänä vuonna ja hyvä niin. Olen ostanut jo liian paljon tavaraa muutenkin enkä siis kaipaa enää yhtään ylimääräistä lisää. Vaikka ne olisivat kuinka tarpeellisia ja ihania tavaroita. Perjantaina toimimme kuitenkin Annin kanssa Joulupukin pikkuapureina ja kävimme ostamassa Tiinan puolesta yhden joululahjan Bondilta. Koska päivä oli täydellinen, aurinko paistoi ja tuuli sopivan lämpimästi, päätimme kävellä sinne. Matkaa kertyi yhteensä n.7km, mutta koska meillä ei ollut mihinkään kiire, matka ei tuntunut pitkältä. Bongasimme matkalta mm. yhden parhaista keittiötarvikeliikkeistä, Chef's Warehousen. Tuolla tulen vierailemaan vielä monesti. Paddintonissa kävellessämme Anni näytti minulle raunioita, joita en olisi muuten huomannut, kiitos korkean muurin. Nuo rauniot olivat muuten tosi jees, mutta se mitä bongasin sieltä, pilasi hieman maisemaa. Alla oleva kuva kertoo enemmän.
Nuo rauniot ovat siis suositun ostoskadun, Oxford St:n varrella joten voi vaan ihmetellä miksi tuon vanhan rusinan pitää esitellä itseään siellä? Matkalla bongattiin myös mm. Red Crossn punainen polkupyörä sekä kadun kulmassa ollut keltainen ovi, jonka tajusin olevan jonkun ulko-ovi vasta hieman jälkeenpäin.
(kuvat: Anni)
Menimme muuten takasin keskustaan bussilla. Lauantainen jouluaatto vietettiin Tiinan luona Homebushissa. Tehtiin vähän ruokaa jonka jälkeen lähdettiin takaisin keskustaan ja kohti baaria. Tuntui muuten hullulta olla jouluaattona baarissa, mutta eipä meillä ollut muutakaan tekemistä.
Tänään vietimme Annin kanssa päivän Bondi Beachilla nauttien auringosta. Harvoin sitä tulee joulupäivänä maattua rannalla. :) Huomenna uusiksi, koska minulla on vielä kolme vapaa päivää ja tahdon nyt vain nauttia auringosta ja saada vihdoin sen rusketuksen.
Nyt on kuitenkin aika hiippailla omaan kotiin. Olen tämän illan ollut Annin luona evakossa, koska omassa asunnossani on joulujuhlat, eli toisin sanoen kämppä täynnä japanilaisia jotka ei puhu englantia, + yksi ruma sininen valoketju+välkkyvä diskopallo+ musiikkina ysäriballadeja... Että joo,en ymmärrä japanilaisten juhlia.
Mutta nyt, kiitos ja kuittaus,
Marjo
Ei mulla muuta ku, että repesin sekä vanhalle rusinalle että tuolle viimeiselle kappaleelle :D
VastaaPoistaJa suunnitelmat sulla on edelleen ihan huiput! :)