keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Päheät pinkit korot
Mainitaan näin aluksi että kuva on kopioitu laittomasti Tiinan facebookprofiilista. Anteeksi Tiina. Tarkoitus oli mennä aamulla biitsille, mutta koska otin eilen vähän väriä pintaan, päätin että biitsi jää vaikka loppuviikkoon ja tästä tulee vain hengailupäivää. Mentiin Tiinan kanssa "aamu"kahville keskustan Gloriaan, josta päädyttiin Hyde Parkiin nauttimaan auringosta. Jossain vaiheessa jano yllätti ja Tiina ei houkutteluistani huolimatta halunnut olutta joten päädyimme Starbucksin kautta kävelemään Royal Botanic Gargeniin. Näytin samalla Tiinalle uuden asuinalueeni, josta tulee huomenna postausta. Puistokävely teki hyvää ja puimme päivän polttavia puheenaiheita. Täydellinen päivä siis.
Mutta takaisin päheisiin pinkkeihin kenkiin!!!
Ennen Starbucksissa käyntiä kävelimme erään kenkäkaupan ohi, nimi taisi olla joku Payless Shoes. Eihän sellaisesta voi kävellä ohi ilman että käy edes nopeasti vilkaisemassa tarjonnan, eihän? Heti alkuunsa bongasimme nuo kengät ja alkuun hieman naureskelimme niille, kuka hullu tuommoisia käyttää!? Päätimme kuitenkin kokeilla nuita kenkiä (minä pinkkejä, Tiina oransseja) ja ah kuinka täydelliseltä ne tuntuivat jalassa. Tukevat ja suht hyvät kävellä. Käytän sanaa suht hyvät kävellä, koska steppailin noilla kengillä vain hetken ja ainakin sen aikaa ne tuntuivat hyviltä, tukevalta ne tuntuivat koko ajan vaikka korkoa oli varmasti se +10cm. Suomessa en koskaan ostaisi tuommoisia, mutta nyt olenkin Australissa, saan mielestäni kokeilla hieman omia rajojani, kokeilla rohkeasti uusia juttuja ja kaiken lisäksi Tiinan synttärit ovat lähellä. Sitä paitsi nuo olivat suht halvat. Eikait Payless Shoesissa voi olla kalliita kenkiä? :)
Vielä en ole ostanut noita, mutta älkää ihmetelkö jos kirjoitan ensi viikolla kuinka katkaisin nilkkani noilla ihanilla, päheillä, pinkeillä koroilla.
Huomenna siis tiedossa postausta uudesta kodista ja Wolloomooloosta. Nyt nukkumaan.
Pinkeistä koroista unta näkevä
Marjo
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Nuo kengät näyttää tosi ihanilta plus että vaikka ois melkeen kuinka korkeat korot vaan, niin tuo paksu pohja päkiän alla saa silti ne tuntuu hyvältä. Ja voi nuita käyttää Suomessaki :)
VastaaPoista