Kortti kertoo kohtalosi. Älä unohda tunnuslukua.

Minulle olisi ehkä hyvä että unohtaisin korttini tunnusluvun. Pari viime päivää on tullut rellestettyä ihan kunnolla. Eilen pitkän ja laiskan aamun jälkeen päätin lähteä käymään Bondi Junctionilla parissa vaatekaupassa. Ne samat kaupat olisi kyllä ollut tuossa keskustassakin, mutta keskusta ei turisteineen houkuttele. Sitä paitsi kun matkustaa opiskeijalipulla junalla, pääsee halvemmalla. Poiketaan nyt himan aiheesta mutta tarkastajia en ole nähnyt junissa kertaakaan täällä oloaikanani. Toisaalta eräs ystäväni soitti minulla eräs yö paniikissa että junassa on tarkastajat ja hänellä opiskelijalippu. Sakkohan on muuten $200, eli n.160€.

Mutta takaisin aiheeseen eli rahan kulutukseen. Ostin sieltä BJ:ltä vain t-paidan, periaatteessa ei paha mutta se oli hieman kalliimman puoleinen. Tänään sitten kävin aamiaisella lähellä olevassa aamiais-lounasravintolassa. Markus sitä eilen minulle suositteli ja kehotuksesta kävin sen testaamassa tänään. Ja voi kyllä, paikka oli käymisen arvoinen ja tulen käymään siellä vielä uudestaan! Tilasin Seasonal Fruit Saladin ja Cappuccinon, hinta yhteensä $12, eli 9,50€.

Cappuccino oli paras mitä olen ikinä juonut. Vaahto pysyi pinnalla koko sen ajan kun kahvia riitti ja maku oli aivan taivaallinen. Ah, voin melkein maistaa sen vielä suussani. Tuolta tulen hakemaan kahvini tulevaisuudessa. Ja se itse Fruit Salad! Tuoreiden hedelmien lisäksi annokseen kuului luonnonjogurttia, hunajaa ja mantelilastuja. Tuo jogurtti oli muuten sellaista kiiinteää, hieman rahkamaista, ei ollenkaan sellaista vetistä mitä jogurtit yleensä on. Hedelmät leikattiin vasta tilaukseni jälkeen joten ne eivät todellakaan olleet mitään purkkitavaraa tai viikko sitten leikattuja. Annoksesta löytyi omenaa, banaania, kiiwiä, appelsiinia, rypäleitä, ananasta, päärynää ja vesimelonia. Yleensä en pidä mantelilastuista tai appelsiinistä mutta tuohon ne sopivat erinomaisesti. Istuin tuolla ravintolassa reilun tunnin lukien samalla lehtiä ja nauttien auringonpaisteesta. Suosittelin paikkaa Tiinalle ja neitihän oli aivan haltioissaan. Ehkä meillä on joku aamu aamiaistreffit tuolla.

Iltapäivällä tehtiin Tiinan kanssa retki Newtowniin. Alueella on paljon pieniä kauppoja ja paljon kahviloita ja ravintoloita. Voisi melkein sanoa että onneksi en ole käynyt tuolla aiemmin,  koska olisin muuten kuluttanut kaikki rahani. Heti ensimmäisestä kaupasta (nimeä en nyt muista) jossa kävimme, lähti mukaani kivat ruskeat shortsit. Niiden lisäksi ostin toisesta kaupasta, Monsterthreads:ta, kaksi t-paitaa ja yhden topin.

Laitimmaiset ovat niitä t-paitoja ja keskimmäinen se toppi. Tuolla Monsterthreadsissa on siis nuorten suunnittelijoiden, niin australialaisten kuin muun maalaistenkin, suunnittelemia vaatteita, asusteita ja kodin juttuja. Hinnat ovat siis tuollakin hieman kalliimpia mutta toisaalta ehkä nuita ei tule jokaisella vastaan. Olen sitä paitsi päätynyt siihen tulokseen että ostan mieluummin hieman kalliimpia vaatteita joiden tiedän olevan laadukkaita. Ensimmäisinä Australia-viikkoina tuli ostettua halpoja tusina-vaatteita, jotka venyivät muodottomiksi ja nukkaisiksi ensimmäisen pesukerran jälkeen.

Huomenna olisi tarkoitus mennä testaamaan sushitrain eli sushijuna. Siis sellainen japanilainen ravintola jossa ne pienet sushiannokset pyörii liukuhihnalla ja asiakas saa itse valita mitä syö. Ajattelin muutenkin vilkaista aiemmin ostamaani Eating and drinking Sydney-kirjaa, josko löytäsin sieltä ainakin pari sellaista ravintolaa jossa voisin käydä esimerkiksi lounaalla. Työkuviot näyttää nimittäin siltä että minulla ei ole muuta kuin vapaata.

Ja tiedän, silloinhan kannattaa kuluttaa rahaa kun sitä ei tule. :)

Loppuun vielä kaksi tämän hetken lempibiisiäni. Ensimmäinen, Hurts, on vanha tuttu, mutta toinen, Laura Moision löysin eilen ja sitä olenkin kuunnellut siitä asti. Kaverini ovat varmaan jo kyllästyneet kun hehkutan hänen musiikkiaan joka paikassa.

Ruoasta haaveileva ja ystäväänsä ikävöivä,
Marjo

Ja mä odotan ajan kulumista...

Olen asunut Sydneyssä tarkalleen 18 viikkoa ja kolme päivää. Nyt on tullut se aika, kun minä sanon kiitos näkemiin ja jätän Sydneyn taakseni. Bussilippu on melkein taskussani, uusi lentolaukku ostettu ja matkalaukut pakattu. Melkein jo kuulen Melbournen kutsuvan minua.

On tullut aika hyvästellä ne pienet asiat jotka ovat tehneet Sydneystä hetkessä kotini ja arjestani iloa ja juhlaa. Asunto, huone, Woolloomooloo, Bondi beach, bussi numero 333, työpaikka ja meidän italialainen tarkoilijapoika, Park St:n Gloria Jeans Coffee, Royal Botanic Garden, Kings X hotellin terassit, tutut kadut, Hyde Park, Oopperatalo, Harbour Bridge jne. Mutta mikä pahinta, on aika hyvästellä ystävät. Ainakin hetkeksi.

Jokaiseen päivään ja viikkoon on mahtunut monia iloisia asioita, joista monet olen kokenut täällä olevien ystävieni ja kavereitteni kanssa. Olen saanut kuluneiden viikkojen aikana muutaman ihanan ystävän ja kaverin joista en tule luopumaan koskaan.

On kovin kummallista että näistä harvoista ystävistäni/kavereitani täällä suurin osa on sitä mieltä että nyt on aika jatkaa matkaa, heittää se maailman painavin rinkka selkään ja hypätä pois siitä turvallisesta, mutta välillä niin ahdistavastakin arjesta. Markus lähtee huomenna, Tiina n. viikon päästä ja minä noin puolentoista viikon päästä. Lisäksi Linda lopetti työnsä ja aloitti reissaamisen lauantaina (tänne hän saapuu ensi viikolla). Ajatus siitä että enää ei ole torstai-illan tapaamisia, mutta toisaalta eihän minulla enää ole työtäkään josta pitäisi päästä angstaamaan. Toivottavasti seuraava työpaikka (jos sellaisen hankin) on leppoisampi ja ihmisystävällisempi kuin ensimmäinen paikkani.

Pakko siis myöntää että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tulen varmasti kulkemaan täällä Australiassa matkojani välillä myös näiden vanhojen ystävien/kavereitten kanssa, itseasiassa pieniä suunnitelmia on jo käyty muutaman tyypin kanssa. Joten murheilut sikseen ja iloisin mielin kohti uusia, jännittäviä seikkailuja. Uskon ja tiedän, että edessäni on vielä erinomaisia ja hienoja päiviä joista en osaa vielä edes kuvitella. Ja miksi kirjoittelen jo nyt lähdöntunnelmasta? Siksi, koska se on alkanut. Joudun odottamaan omaa vuoroani vielä hetken, mutta muiden osalta muutos on jo alkanut.

Omaa tietä etsivä,
Marjo

Sydney Eye Tower

Kaverini Janita saapui eilen tänne Sydneyyn kaverinsa Jessen kanssa. Janita tuli minun luokse ja hänen kaverinsa meni omien kavereittensa kanssa lähellä olevaan hostelliin. Tämä päivä tuli sitten hengailtua viidestään mm. Royal Botanic Gardenissa. Pojat tahtoivat kovasti käydä Sydney Eye Towerissa joten päätimme lähteä katsomaan lippujen hintoja. Itse muistelin että lippu tuonne torniin maksaa noin $60. Yllätys oli melkoinen kun pääsimme lipunmyynnin luokse ja hinta oli vain $25. Ei muuta kuin lippujen ostoon ja kohti tornia. Tornihan on 309 metrin korkeudesssa. Ennen torniin menoa meille näytettiin lyhyt 3D-filmi Sydneystä. Tuo filmi oli kuvattu mm. papukaijan silmin ja välillä tuli erilaisia tehosteita. Lattia jalkojemme alla tärähteli ja tunsimme tuulen vireen kun filmillä kuvattiin purjehtijoita ja päällemme ropisi pieniä vesipisaroita kun kuvassa näkyi surffareita. Kiva kokemus joka kesti alle 5minuuttia. (kuva:google)

Itse torniin menimme hissillä. Ja mitkä näkymät siellä oli!! Alla parhaita paloja, olkaapa hyvä.

Jos olette Sydneyssä liikenteessä niin suosittelen käymään tuolla Sydney Eye Towerissa. Viidennessä ja kuudennessa kuvassa näkyy muun muassa Bondi Beach, jonne on noin tunnin bussimatka. Toisin sanoen tuolta tornista näkee todella kauas. Seitsemäs kuva on otettu oman asuinalueeni, eli Kings Crossin suuntaan. Paikan maamerkki on suuri Coca-Cola-kyltti, joka on todella suuri, vaikka kuvassa se näkyykin pienen pienenä.

pomonsa ilmeisesti suuttuttanut
Marjo

Se vei minut mukanaan

Kirja nimittäin. Olen maininnut tuosta Tuhat loistavaa aurinkoa-kirjasta monessa postauksessani ja vieläkin se on kesken. Sen lukeminen on välillä hieman hankalaa kun teksti on englanniksi enkä siis aina ymmärrä kaikkea lukemaani. Olen kuitenkin pysynyt kärryilla suht hyvin ja tiedän koko ajan mistä milläkin hetkellä kerrotaan.

Eilisen päivän luin ennätyksellisen paljon. Hyppäsin aamupäivästä Manlyyn menevään ferryyn ja luin koko meno- ja paluumatkan (30min/suunta). Palasin sieltä suht ajoissa kotiin joten päätin pakata laukkuni ja mennä lähellä olevaan  Royal Botani Gardeniin. Mikä sen parempaa kuin lämmin kesäpäivä, aurinko, vihreä nurmikko, hyvä kirja ja eväinä tuoreita hedelmiä? Makasin nurmikolla noin puolitoista tuntia ja etenin kirjani kanssa vauhdilla. Ainoa epäkohta tuossa iltapäivässä oli pienet muurahaiset jotka kiipeilivät jaloissani, mutta jossain vaiheessa niidenkin kiipeilyn unohti. Alla pari kuvaa tästä suuresta puistosta plus viimeisessä kuvassa kartta keskustasta, johon merkkasin  vielä hetken olevan kotini. (kuvat:google)

 

Jätin viime yönä nukkumaan laittaessani verhot puoliksi auki, jotta näen heti ensimmäiseksi herättyäni onko tänään biitsipäivä. Eipä ollut, joten sain rauhassa aloittaa aamuni kirjan parissa. Ja hups, tunti vierehti! Makaan vieläkin sängyssä ja kunhan tämän olen päivittänyt, jatkan lukemista. Vapaa päivä joten voin maata sängyssä niin pitkään kuin haluan.
Ja miksikö avasin koneen jos kirja oli mielenkiintoinen? Siksi koska erään ystäväni puhelin ei toimi ja tulin katsomaan onko hän laittanut mitään viestiä minulle.

Jos minulla olisi kirjan suomennettu versio, olisin lukenut sen aikoja sitten läpi.

Kirjaa fiilistelevä
Marjo

Miten yksi tekstiviesti voi pilata päivän?

Onneksi se pilasi päivän vain hetkeksi.

Päivä alkoi täydellisesti. Aamulla aikaisin ylös, kamat kasaan ja kohti Bondia. +27°C lämmintä, pilvetön, kirkkaan sininen taivas, sopiva tuulenvire, kuumaa hiekkaa, lukemista ja musiikkia, hyvää seuraa ja komeita surffaripoikia. Mitä muuta voit kaivata?

Ja sitten saat sen monta päivää odottamasi tekstiviestin pomolta. Viesti kehoitti saapumaan huomenna töihin klo9. Siitä se angstaaminen ja kiroaminen sitten alkoi. Argh, motivaatio täysi nolla mitä töihin tulee. Asiaa ei helpota yhtään että joudun kuuntelemaan vähintään koko perjantain sitä, miksi lähden pois ja mitä "poikaystävälleni" tapahtuu. Töissä siis vieläkin haluavat kuvitella, vakuutteluistani huolimatta, että minulla on poikaystävä. Pitkät kaksi viikkoa siis vielä edessä. Toisaalta vajaan viikon päästä tänne saapuu Janita ja siitä reilun viikon päästä Linda. Ja sittenhän minä jo lähdenkin Melbourneen.

Toisin sanoen tätä päivitystä kirjoittaessa angsti on jo tiessään. Se siis kesti  vain hetken, mutta se hetki tuntui ikuisuudelta. Normi torstai-kaljat on juotu ja työjutut plus tulevaisuuden haaveilut/suunnitelmat on puitu läpi, joten:

 perjantain (+ viikonloppu) ja 14h työpäivä, Minä olen valmis vastaanottamaan sinut!

Työstressistä melkein irtaantunut,

Marjo

Päivä kuvina: Kirribilli

Vapaa päivä, joka piti viettää North Sydneyssä. Löydettiin kuitenkin itsemme kävelemästä Kirribillistä, joten mikäs siinä. Alue oli tosi fiiniä, mutta esim. taloista ei tullut otettua kuvia, vaan enemmänkin taas siitä vedestä. :) Kolme viimeistä kuvaa on otettu Darling Harbour Bridgeltä.

Parasta, mitä ihmiselle voi ikinä sattua, on syntyä onnekkaana.

Näin sanoi Mark Twain. Ja mielestäni minä olen kovin onnekas tällä hetkellä, koska

 

 

Minulla on ihania ystäviä, niin vanhoja kuin uusiakin. Viime päivinä ja viikkoina he ovat olleet korvaamattomia ja olen heille todella kiitollinen. Suuri kiitos kuuluu mm. A:lle, T:lle ja M:lle. <3

 

 

 Mikään ei pidättele minua missään. Voin mennä ja tulla, ihan minne haluan. 

 

  Minulla on vara suunnitella suuria, mutta kuitenkin mahdollisia suunnitelmia.

 

Viime postauksessa päätin tehdä ainakin jonkin laisia tulevaisuuden suunnitelmia ja teinkin. Päätin jättää Sydneyn taakseni nopeammin kuin kuvittelin. Ja päätin myös palata Suomeen suunniteltua aiemmin. Mainitsin eilen töissä ohimennen että olen lopettamassa työt. Tarkoitukseni ei ollut sanoa asiasta vielä mitään,koska en tiennyt tarkkaa lähtöpäivämäärää, mutta koska työkaverini olettivat että olen töissä huhtikuun loppuun asti, mainitsin heille että lähden ehkä 3-4 viikon kuluttua. He olivat kovin yllättyneitä päätöksestäni. Se ihmetyttää minua suuresti, koska he tietävät että palaan Suomeen jossain vaiheessa ja ennen sitä aion reissata ympäriinsä. Tänään päätin päivän milloin lähden Sydneystä ja kerron siitä esimiehelleni kunhan minulla on töitä seuraavan kerran, eli EHKÄ perjantaina. Herra ei taaskaan ole vastannut viestiini jonka laitoin yli 4h sitten.

Seuraava pysähdyspaikka on Melbourne. Se, kuinka pitkään olen siellä ja minne jatkan matkaani, on vielä mietteissä. Sitäkään en tiedä jatkanko matkaa yksin vai yhdessä jonkun kanssa. En mieti asiaa liikaa, kuten sanonta kuuluu, Go with the Flo.

 
Suomeen päätin palata jo kesäkuussa. Ja miksi näin? Siksi koska se tuntui oikealta ratkaisulta. Kesätyöpaikka hoitui 10 minuutissa yhdellä sähköpostille. Voiko työn saaminen olla helpompaa? Asuntoa minulla ei vielä ole Helsingissä, mutta keskusteluja on siitäkin käyty, joten en huolehdi siitäkään enää.

Nyt vain koitan elää säästäväisesti seuraavat 2,5 viikkoa ja sitten alkaakin Australia part II. Australia part II sen takia, koska se tulee olemaan niin erilainen kuin part I. Ei vakituista työtä, vaan reissaamista aamusta iltaan ja nopeita maiseman vaihdoksia.


Minulla on suunnitelmia myös kesän jälkeiseen aikaan, koska Helsinkiinhän en ole jäämässä, mutta niistä lisää seuraavassa blogissa. ;)

Pitänee vielä mainita että eilen, eli maanantaina meinasi ensimmäistä kertaa käydä joku koditon päälle. Omalla kotikadullanihan niitä "asuu" todella paljon, luultavasti siksi että he hakevat turvaa vieressä olevalta poliisilaitokselta. Ei niistä koskaan aiemmin ole ollut häiriötä, enkä ole joutunut pelkäämään kun kävelen öisin kotiin. Siellä ne on junasillan alla nukkuneet öisin. Eilen kuitenkin kun käppäilin töihin kolmen aikaan päivällä, tien toisella puolella käveli joku hullu koditon joka huusi ties mitä törkeyksiä kadulla vastaan kävelleille ja kahvilan terassilla istuneille ihmisille. Ajattelin että fine, se kävelee toisella puolella tietä ja on varmasti hitaampi kuin minä, joten ei hätää. Äijä käveli kuitenkin todella nopeasti, samaa tahtia kuin minä. Ja kun tuli minun aikani vaihtaa kadun toiselle puolelle, huomasi tuo kerjäläinen minut, alkoi huuta kaikenlaista ja minun kohdalla ollessaan nosti kädessään olleen pullon ylös. Olin ihan varma että nyt osuu, mutten kuitenkaan lähtenyt juoksemaan vaan vedin hartiat kyyryyn ja otin pari  nopeaa askelta. Eipä se äijä lähtenyt perään mutta en myöskään katsellut taakseni. Jatkoin normaalia kävelyä, koska olin varma että jos lähden juoksemaan niin silloin se lähtee perään.Ei siinä, en minä vieläkään pelkää noita kerjäläisiä/kodittomia.

Nyt nukkumaan, huomenna kutsuu North Sydney.

Tulevaisuudesta unta näkevä,
Marjo

Eräänlainen siivouspäivä

Sen lisäksi, että tarkoitus on siivota huone ennen töihin menoa ja heittää joitakin vaatteita menemään, olen ajatellut "siivota hieman elämääni ja ajatuksiani" ja miettiä tulevaisuuttani hieman enemmän. Kovin paljoa en ole tulevaisuuttani suunnitellut, sen verran kuitenkin että Sydney taitaa jäädä taakseni nopeammin kuin kuvittelin. Kiitos Sydneystä lähtemiselle kuuluu työpaikalleni. Toisaalta kiitos kuuluu eräälle kaverilleni, joka sanoi ettei minun tarvitse jäädä sinne töihin jos minua ei huvita. Yksinkertainen lause, mutta kun sen sanoo joku toinen, niin sitä alkaa ajattelemaan että hei, minä voin todellakin lähteä!

Kuten monesti olen maininnut, työpaikkani on toisaalta tosi jees ja työkaverit (tai ainakin pari niistä), on tosi mukavia. Viiimeisen viikon aikana minua on kuitenkin ärsyttänyt suunnattomasti mennä töihin ja olla siellä se 10-14h. Vähintään kerran päivässä joku onkin kysynyt minulta että onko kaikki ok, näytän kipeältä. Voisiko niille vain sanoa että oon fine, mulla on vaan tää kesto-v*tutus päällä. Työajat, -päivät, ja -tahti ovat alkaneet nyppiä, samoin kuin esimiesten käytös. Voisiko vaikka vastata illalla viestiin tulenko aamulla töihin vai en ja onko sitä minun niskakorua pakko tulla tarkistamaan joka päivä  ja tehdä sellaisia "hyi, yök, oksettavaa"-ilmeitä ja ääniä? Kaikki muukin siellä ärsyttää ja lasken melkein jo päiviä että voin sanoa ettei minua kannata odottaa huomenna töihin.

Suurta helpotusta kesto-v*tutukseen tuo se, että voin aina soittaa Tiinalle ja kuunnella hänen samanlaisia tuntemuksiaan omasta työpaikastaan. Lisäksi mieltä ylentää se, pari kaveriani ovat tulossa tänne tulevien viikkojen aikana. Ja tietenkin n. viikon päästä oleva "seikkailuminiloma".

Mutta minne sitten menen? En tiedä ja se tässä on ehkä parasta. Minulla on paljon nähtävää ja monta tuhatta kilometriä bussimatkoja maksettuna. Ehkä tarkistan Melbournen ja sen jälkeen Gold Coastin, en tiedä. Siellä Uudessa Seelannissa ja Fijilläkin pitäisi käydä. Ah, niin paljon nähtävää, can't wait.

Suomeen paluutakin olen miettinyt enemmän ja vähemmän, mutta niistä nyt ei kannata ainakaan vielä puhua. Ollaan nyt ensin täällä ja katsotaan miten asiat rullaantuu. Jos joku kuitenkin haluaisi lähteä reissuun tuossa syksyllä pariksi kolmeksi kuukaudeksi niin minuun voi ottaa yhteyttä. ;)

Hävinnyttä torstain postausta ihmettelevä,
Marjo

Rahalla ei voi ostaa onnea?

Onnellisuus on todellakin välillä kallista ja mielestäni sitä voi myös ostaa. Tai ainakin minä olen tänään kovin onnellinen uusista ostoksistani. Taas yksi yllätysvapaa ja koska huomasin aamulla että tänään tulee satamaan koko päivän, ei innostanut hypätä ensimmäiseen bussiin ja katsoa mihin paikkaan se minut vie. Minulla oli muutenkin menoa keskustaan, joten päätin samalla reissulla lähteä kiertämään hieman kauppoja.  

Ja minulla oli kovin onnellinen olo.  

Vihdoinkin vaatekaappini alkaa näyttämään siltä että minulla on muutakin kuin yksi vaatekerta. Ehkä olisin säästänyt paljon rahaa jos oisin ottanut Suomesta enemmän vaatteita mukaan, mutta toisaalta näin on hyvä. Eilen oli kaiken lisäksi palkkapäivä, joten oli taas mitä tuhlata. Kävin kuitenkin ennen shoppailun aloittamista nostamassa vuokarahat, ettei tule yllätyksiä. ;) Mukaan lähti muun muassa housut, paita, nilkkakoru, huivi, kengät (ostin viime viikolla kengät, mutta vaihdoin ne tänään koska ne oli kuitenkin liian isot ja rumat).

Alkuperäinen tarkoitukseni oli shoppailun jälkeen siirtyä takaisin kotikulmilleni lounaalle, mutta minulla teki enemmän mieli kahvia, päädyin yhteen suosikkipaikkaani, Park Streetin Gloria Jeaniin. Sitä paitsi kellokin oli jo yli lounasajan. Seuraavan puolitoista tuntia vietinkin juoden latteani ja lukien hesarin kuukausiliitettä. Anulle vielä tätä kautta kiitokset paketista.

Kahvin jälkeen olo oli niin rentoutunut ja levollinen, ettei pieni sade haitannut minua yhtään, vaan kävelin kotiin hymyillen ja uutta musiikkia kuunnellen. Voisi melkein jopa sanoa että nautin tämän päiväisestä sateesta. Itse asiassa mikään sadepäivä täällä ei ole minua haitannut, toisin kuin Suomen sateet.

Lisätään vielä tuohon shoppailuun sen verran, että kävin maanantaina Parramatassa ja voin sanoa että siellä se ostoskeskus oli aika lailla taivas! Harmi vain kun kaupat meni kiinni jo 17:30, jäi ostokset puolitiehen. Mutta onnistuin silloinkin ostamaan muun muassa uuden olkalaukun. Sellaisen jota voin käyttää mun korkkareiden kanssa. Vielä kun olisi sellaisia kelejä jossa niitä voi käyttää, vesisateessa ei huvita kulkea jalat paljain. Uskon kuitenkin että jopa lähipäivinä voin niitä käyttää.

Nyt alkaa operaatio valmistautuminen iltaa varten, toisin sanoen olen menossa oluelle kaverin kanssa. Ja koska en ole linkittänyt vielä kertaakn mitään biisiä, se tulee nyt. Wakey! Wakey!:n Light Outside, olkaapa hyvä.

Terveisin nimimerkki
Minulla ei ole mitään päälle laitettavaa

(kuvat: weheartit.com)