maanantai 27. helmikuuta 2012

Kortti kertoo kohtalosi. Älä unohda tunnuslukua.

Minulle olisi ehkä hyvä että unohtaisin korttini tunnusluvun. Pari viime päivää on tullut rellestettyä ihan kunnolla. Eilen pitkän ja laiskan aamun jälkeen päätin lähteä käymään Bondi Junctionilla parissa vaatekaupassa. Ne samat kaupat olisi kyllä ollut tuossa keskustassakin, mutta keskusta ei turisteineen houkuttele. Sitä paitsi kun matkustaa opiskeijalipulla junalla, pääsee halvemmalla. Poiketaan nyt himan aiheesta mutta tarkastajia en ole nähnyt junissa kertaakaan täällä oloaikanani. Toisaalta eräs ystäväni soitti minulla eräs yö paniikissa että junassa on tarkastajat ja hänellä opiskelijalippu. Sakkohan on muuten $200, eli n.160€.

Mutta takaisin aiheeseen eli rahan kulutukseen. Ostin sieltä BJ:ltä vain t-paidan, periaatteessa ei paha mutta se oli hieman kalliimman puoleinen. Tänään sitten kävin aamiaisella lähellä olevassa aamiais-lounasravintolassa. Markus sitä eilen minulle suositteli ja kehotuksesta kävin sen testaamassa tänään. Ja voi kyllä, paikka oli käymisen arvoinen ja tulen käymään siellä vielä uudestaan! Tilasin Seasonal Fruit Saladin ja Cappuccinon, hinta yhteensä $12, eli 9,50€.


Cappuccino oli paras mitä olen ikinä juonut. Vaahto pysyi pinnalla koko sen ajan kun kahvia riitti ja maku oli aivan taivaallinen. Ah, voin melkein maistaa sen vielä suussani. Tuolta tulen hakemaan kahvini tulevaisuudessa. Ja se itse Fruit Salad! Tuoreiden hedelmien lisäksi annokseen kuului luonnonjogurttia, hunajaa ja mantelilastuja. Tuo jogurtti oli muuten sellaista kiiinteää, hieman rahkamaista, ei ollenkaan sellaista vetistä mitä jogurtit yleensä on. Hedelmät leikattiin vasta tilaukseni jälkeen joten ne eivät todellakaan olleet mitään purkkitavaraa tai viikko sitten leikattuja. Annoksesta löytyi omenaa, banaania, kiiwiä, appelsiinia, rypäleitä, ananasta, päärynää ja vesimelonia. Yleensä en pidä mantelilastuista tai appelsiinistä mutta tuohon ne sopivat erinomaisesti. Istuin tuolla ravintolassa reilun tunnin lukien samalla lehtiä ja nauttien auringonpaisteesta. Suosittelin paikkaa Tiinalle ja neitihän oli aivan haltioissaan. Ehkä meillä on joku aamu aamiaistreffit tuolla.

Iltapäivällä tehtiin Tiinan kanssa retki Newtowniin. Alueella on paljon pieniä kauppoja ja paljon kahviloita ja ravintoloita. Voisi melkein sanoa että onneksi en ole käynyt tuolla aiemmin,  koska olisin muuten kuluttanut kaikki rahani. Heti ensimmäisestä kaupasta (nimeä en nyt muista) jossa kävimme, lähti mukaani kivat ruskeat shortsit. Niiden lisäksi ostin toisesta kaupasta, Monsterthreads:ta, kaksi t-paitaa ja yhden topin.


Laitimmaiset ovat niitä t-paitoja ja keskimmäinen se toppi. Tuolla Monsterthreadsissa on siis nuorten suunnittelijoiden, niin australialaisten kuin muun maalaistenkin, suunnittelemia vaatteita, asusteita ja kodin juttuja. Hinnat ovat siis tuollakin hieman kalliimpia mutta toisaalta ehkä nuita ei tule jokaisella vastaan. Olen sitä paitsi päätynyt siihen tulokseen että ostan mieluummin hieman kalliimpia vaatteita joiden tiedän olevan laadukkaita. Ensimmäisinä Australia-viikkoina tuli ostettua halpoja tusina-vaatteita, jotka venyivät muodottomiksi ja nukkaisiksi ensimmäisen pesukerran jälkeen.

Huomenna olisi tarkoitus mennä testaamaan sushitrain eli sushijuna. Siis sellainen japanilainen ravintola jossa ne pienet sushiannokset pyörii liukuhihnalla ja asiakas saa itse valita mitä syö. Ajattelin muutenkin vilkaista aiemmin ostamaani Eating and drinking Sydney-kirjaa, josko löytäsin sieltä ainakin pari sellaista ravintolaa jossa voisin käydä esimerkiksi lounaalla. Työkuviot näyttää nimittäin siltä että minulla ei ole muuta kuin vapaata.

Ja tiedän, silloinhan kannattaa kuluttaa rahaa kun sitä ei tule. :)

Loppuun vielä kaksi tämän hetken lempibiisiäni. Ensimmäinen, Hurts, on vanha tuttu, mutta toinen, Laura Moision löysin eilen ja sitä olenkin kuunnellut siitä asti. Kaverini ovat varmaan jo kyllästyneet kun hehkutan hänen musiikkiaan joka paikassa.



Ruoasta haaveileva ja ystäväänsä ikävöivä,
Marjo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti