Olen asunut Sydneyssä tarkalleen 18 viikkoa ja kolme päivää. Nyt on tullut se aika, kun minä sanon kiitos näkemiin ja jätän Sydneyn taakseni. Bussilippu on melkein taskussani, uusi lentolaukku ostettu ja matkalaukut pakattu. Melkein jo kuulen Melbournen kutsuvan minua.
On tullut aika hyvästellä ne pienet asiat jotka ovat tehneet Sydneystä hetkessä kotini ja arjestani iloa ja juhlaa. Asunto, huone, Woolloomooloo, Bondi beach, bussi numero 333, työpaikka ja meidän italialainen tarkoilijapoika, Park St:n Gloria Jeans Coffee, Royal Botanic Garden, Kings X hotellin terassit, tutut kadut, Hyde Park, Oopperatalo, Harbour Bridge jne. Mutta mikä pahinta, on aika hyvästellä ystävät. Ainakin hetkeksi.
Jokaiseen päivään ja viikkoon on mahtunut monia iloisia asioita, joista monet olen kokenut täällä olevien ystävieni ja kavereitteni kanssa. Olen saanut kuluneiden viikkojen aikana muutaman ihanan ystävän ja kaverin joista en tule luopumaan koskaan.
On kovin kummallista että näistä harvoista ystävistäni/kavereitani täällä suurin osa on sitä mieltä että nyt on aika jatkaa matkaa, heittää se maailman painavin rinkka selkään ja hypätä pois siitä turvallisesta, mutta välillä niin ahdistavastakin arjesta. Markus lähtee huomenna, Tiina n. viikon päästä ja minä noin puolentoista viikon päästä. Lisäksi Linda lopetti työnsä ja aloitti reissaamisen lauantaina (tänne hän saapuu ensi viikolla). Ajatus siitä että enää ei ole torstai-illan tapaamisia, mutta toisaalta eihän minulla enää ole työtäkään josta pitäisi päästä angstaamaan. Toivottavasti seuraava työpaikka (jos sellaisen hankin) on leppoisampi ja ihmisystävällisempi kuin ensimmäinen paikkani.
Pakko siis myöntää että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tulen varmasti kulkemaan täällä Australiassa matkojani välillä myös näiden vanhojen ystävien/kavereitten kanssa, itseasiassa pieniä suunnitelmia on jo käyty muutaman tyypin kanssa. Joten murheilut sikseen ja iloisin mielin kohti uusia, jännittäviä seikkailuja. Uskon ja tiedän, että edessäni on vielä erinomaisia ja hienoja päiviä joista en osaa vielä edes kuvitella. Ja miksi kirjoittelen jo nyt lähdöntunnelmasta? Siksi, koska se on alkanut. Joudun odottamaan omaa vuoroani vielä hetken, mutta muiden osalta muutos on jo alkanut.
Omaa tietä etsivä,
Marjo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti